"Sen voisin tehdä vaikka parista nuppineulasta!" vakuutti Denry.
Harold Etches vilkaisi häneen ilmeisesti harmissaan hänen läsnäolostaan. Harold Etches oli päättänyt kaataa hänen niskaansa kylmää vettä.
"Veikkaan viitosen, ett'ette uskalla sitä", sanoi Etches ylenkatseellisesti.
"Olkoon menneeksi", sanoi Denry perin joutuisasti, ja perin joutuisasti hän lähti samassa liikkeelle.
VII.
"Ei hän voi minua syödäkään! Ei hän voi minua syödäkään!"
Näin hän puheli itsekseen kulkiessaan lattian poikki. Ihmiset tuntuivat tekevän hänelle tietä ounastaen hänen uskomattoman aikomuksensa. Ellei hän olisi lähtenyt liikkeelle heti, elleivät hänen jalkansa olisi lähteneet liikkeelle itsestään, ei hän olisi koskaan lähtenyt liikkeelle; ja koska hänellä ei ollut käytettävissään viitosta, hän olisi joutunut varsin noloon asemaan ryhmässään. Mutta liikkeellä hän oli ikäänkuin konelaite, jota ei voinut pysähdyttää! Elämänsä suurissa ratkaisutilanteissa hänessä havahtui toimimaan jokin outo, häntä itseään mahtavampi, pakottaen hänet tekemään jotain. Nyt hän tuntui ensi kertaa tajuavan, mitä hänessä oli tapahtunut varemmissa ratkaisutilanteissa.
Yhdessä sekunnissa — siltä ainakin tuntui — hän oli ennättänyt kreivittären luo. Juuri tämän takana seisoi hänen esimiehensä herra Duncalf, jota Denry ei ollut varemmin nähnyt siellä. Denry oli tästä pahoillaan, sillä hän ei ollut milloinkaan maininnut herra Duncalfille aikovansa tanssiaisiin, ja hän pelkäsi herra Duncalfia.
"Saisinko tanssia kanssanne?" hän kysyi suorasukaisesti, mutta hymyillen ja paljastaen hampaansa.
Ei mitään juhlallista arvonimeä! Ei sanaakaan "huvista" tai "kunniasta". Ei piirrettäkään kaavasta, jonka Ruth Earp oli hänelle opettanut! Moiset joutavuudet hän unohti.