He laskeutuivat ruokasaliin, jonne oli katettu illallispöytä näkymättömän herra Cecil Wilbrahamin määräyksestä. Ja siellä naiset ylistelivät herra Wilbrahamin viisautta, koska hän näytti karttelevan hopeita. Kaikki, mikä pöytäkalustosta saattoi olla saviteosta, oli saviteosta. Haarukat ja lusikat olivat uushopeata.
"Jaa-a", sanoi rouva Cotterill, "tämän talon minä voisin hoitaa palvelijattakin ja olla itse täysissä pukeissa kello kymmeneltä aamulla."
Ja rouva Machin nyökkäsi.
"Ja kun sitten haluaa panna toimeen suursiivouksen", sanoi Denry, "niin voi ottaa imutomuttajan." Imutomuttaja oli niihin aikoihin sivistyksen viimeinen saavutus, ja Bursley'iin perustettiin parhaillaan sen ensimmäistä asioimistoa. Denry selitteli imutomuttajaa perheenemännille, jotka eivät olleet vielä kehittyneet läheskään niin korkealle asteelle. Ja jälleen he siunailivat.
"Kuinkas tämän illallisen käy?" huudahti Denry. "Meidän pitäisi syödä se. Olen varma siitä, että hän toivoisi meidän syövän sen. Istukaa pöytään kaikki. Minä vastaan seurauksista."
Rouva Machin epäröi vieläkin enemmän kuin toiset naiset.
"Kerrassaan kummallista, ettei se ole itse täällä." Hän pudisti päätään.
"Johan minä kerroin sinulle, että hän on ihan hullu", sanoi Denry.
"Ei häntä minun mielestäni voisi luulla niinkään hulluksi", virkkoi rouva Machin kuivasti. "Näin järkevästi rakennettua taloa en ole vielä koskaan nähnyt."
"Ohoo, niinkö arvelet?" vastasi Denry. "Turkanen sentään! Ihan minulta oli jäädä huomaamatta, että tuolla pikkupöydällä on kolme viinipulloa."