Tämä keskustelu, jota kirjurit seurasivat ohuen lautaseinän lävitse ja puhelutorven avulla, korvasi vilkkaudellaan seremoniain puutteen. Kun portaat olivat herenneet narisemasta rouva Codleynin oikeutetun raivon painosta, vihelsi herra Duncalf kaksi kertaa kimeästi. Kaksi vihellystä tarkoitti Denryä. Denry sieppasi pikakirjoitusvihkonsa ja noudatti kutsua.
"Kirjoittakaa seuraavasti!" sanoi hänen isäntänsä töykeästi ja vihaisesti.
Aivan kuin Denry olisi puoltanut rouva Codleyniä! Ikäänkuin ei Denry olisikaan kaupungin merkkihenkilöitä, kreivittären ystävä ja pikakirjuri vain pinnaltaan.
"Kuulitteko?"
"Kyllä, herra."
"ROUVA" — tähän asti oli aina kirjoitettu "Hyvä Rouva" tai "Hyvä Rouva Codleyn" — "ROUVA — Minun tarvinnee tuskin sanoa, että jos tämänaamuisen keskustelumme ja omituisten huomautustenne johdosta haluatte jättää asianne toisiin käsiin, niin olen erittäin iloinen saadessani luovuttaa käsistäni kaikki paperit saatuani kustannukseni korvatuiksi. Kunnioittaen… Osoite: Rouva Codleyn."
Denry mietti: "Aasi! Antaisi hänen rauhoittua!" Myöskin: "Hänellä on 'käsiin' ja 'käsistä' samassa lauseessa. Ei kuulosta hyvältä. Siitä näkee, millaisessa mielentilassa hän on!" Pikakirjurit ovat aina kaltaisiaan — ylen tarkkoja. Myöskin: "Toivon hartaasti, että rouva Codleyn antaa hänelle eropassin! Silloin ei minun tarvitse kerätä noita vuokria." Joka maanantai ja usein tiistaisinkin Denry keräili vuokria rouva Codleynin mökeistä — inhottava toimi hänen mielestään. Herra Duncalf, vaikka hänen ei tarvinnutkaan kokea sen inhottavuutta, vähensi tämän toimituksen vuoksi 7 1/2 prosenttia vuokrasummasta.
"Siinä kaikki", sanoi herra Duncalf.
Mutta kun Denry teki lähtöä, sanoi herra Duncalf hirvittävän töykeästi:
"Machin!"