"Tekö?"
"Minä olen sanoutunut irti toimestani", selitti Denry. "Asian laita on sellainen, että herra Duncalf ja minä emme oikein sovi yhteen."
Eteiseen saapui kolmas myöhästynyt, ja aivan kuin saman aatteen valtaamina rouva Codleyn ja Denry vaikenivat ja lähtivät yhdessä kulkemaan hautojen keskitse.
Siellä, hautojen keskellä, rouva Codleyn tarkasteli häntä. Hän oli kirjuri, joka ansaitsi vain kahdeksantoista shillinkiä viikossa, ja se näkyi selvään. Hänen äitinsä oli ompelijatar, ja se näkyi myöskin selvään. Ajatus, etteivät tuo siisti, mutta nukkavieru Denry ja mahtava Duncalf oikein sopineet yhteen, tuntui äärettömän hullunkuriselta. Olisipa Denry vain voinut käyttää frakkipukuaan kirkossa! Häntä harmitti suunnattomasti, että oli käyttänyt tuota kallista pukua vain kerran eikä hänellä ollut pienintäkään toivoa päästä koskaan enää käyttämään sitä.
"Ja sitten vielä yksi asia", jatkoi Denry, "minä otan korvaukseksi vain viisi prosenttia seitsemän ja puolen asemesta. Antakaa minulle vapaat kädet, niin saamme nähdä, enkö onnistu paremmin kuin hän. Ja minä tilitän joka kuukausi, joka viikko, jos haluatte, enkä kerran neljänneksessä, kuten hän tekee."
Tuo kirkas, ihana aate oli osunut Denryyn kuin taivaallinen nuoli. Se tunki hänen lävitseen ja lävisti rouva Codleynin yhtä onnistuneesti. Se oli aate, joka tyydytti järkeä, tyydytti kukkaroa ja kostonvaistoa. Suunniteltuaan näin kostoa herra Duncalfille he lähtivät yhdessä kirkkoon.
Tarpeetonta on jatkaa tätä kohtaa tarinastamme. Ei edes pastorin saarnateksti kuulu siihen.
Viikkoa myöhemmin kiinnitettiin Denryn äidin oveen maalattu lauta:
E. H. MACHIN
Vuokratoimisto ja Kiinteistöasioimisto