Kun toimitusta jatkui, alkoi automaatin lipsahtaminen viiltää hänen korviaan. "Typerää!" hän mutisi.
Lopuksi häntä vielä harmitti se, että kaikkien muiden mielestä Ruth ilmaisi erikoista kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä, yritteliäisyyttä ja hyväsydämisyyttä.
Sinä hetkenä hän huomasi selvästi ensimmäistä kertaa, ettei hänen ja Ruthin avioliittoa oltu järjestetty taivaassa. Hän myönsi yksityisesti sillä haavaa, ettei nuoren naisen pelastamisen väkivaltaisesta kuolemasta muuttovaunuissa tarvitse välttämättä johtaa avioliittoon. Epäilemättä Ruth oli ihmeellinen olento, mutta yhtä viisasta oli haaveilla vaunuista ja valjaikosta kuin avioliitosta Ruthin kanssa. Hän kävi äkkiä kyynilliseksi. Hänen ikänsä syöksähti viidenkymmenen korville ja hänen huuliensa kaarre muuttui.
Tähystellen ympärilleen Ruth huomasi hänet ja riensi iloisesti huudahtaen luoksi.
"Kas tässä!" hän sanoi, "ota nämä. Ne eivät kelpaa." Hän ojensi käsiään.
"Mitä siinä on?" tiedusti Denry.
"Ne ovat puolen pennyn lantteja."
"Mikä vahinko!" virkkoi Denry äänellä, jonka sävy jäi Ruthilta huomaamatta, ja otti vastaan hyödyttömät rahat.
"Me olemme tyhjentäneet suklaa-automaatit", sanoi Ruth. "Mutta siellä on vielä voikaramelleja — ne ovat melkein yhtä hyviä — ja kultapäisiä savukkeita. Varmaankin muutamat heistä polttaisivat mielellään. Onko sinulla enemmän pennyn-lantteja?"
"Ei!" vastasi Denry. "Mutta minulla on toistakymmentä puolikruunua.
Kyllä kai ne sopivat koneeseen yhtä hyvin?"