Kreivittären ilmoitettiin olevan tulossa. Jokainen ryhmittyi pääkäytävän luo pakkasesta ja vedosta välittämättä. Kuusi kertaa ilmoitettiin kreivittären olevan tulossa, ennenkuin hän todella ilmestyi sukeltaen mustien vaunujensa ahtaasta nielusta kuin taikanäky. Valtuusmiehet olivat ottamassa häntä vastaan — eivätkä tehneet sitä ylenmäärin sulavasti. He näyttivät pelkäävän häntä, ikäänkuin hän olisi vast'ikään sairastanut influensaa ja heitä pelottaisi saada tartunta. Hänen äänensä oli aivan yhtä kimeä ja hymynsä yhtä tehokas kuin Denryyn kohdistuessaan, ja nämä välineet näyttivät vaikuttavan ihmeellisesti valtuusmiehiin; he alkoivat sulaa kuin suola lumella. Kreivitär katosi yläkertaan kimeisiin anteeksipyyntöihin verhoutuneena ja vetäen perässään valtuusmiesjoukkoa. Hän näytti tervehtineen jokaista muuta paitsi Denryä. Mutta tämä tunsi tavallaan helpotusta siitä, ettei ollut herättänyt huomiota. Hän vitkasteli epäröiden ja huomasi sitten olennon, jolla oli yllään pitkä keltainen päällysnuttu ja palanen riikinkukonsulkaa kiiltävän korkean hatun huipussa. Tämä olento piteli naisen turkisvaippaa. Heidän katseensa kohtasivat toisensa. Denryn oli ratkaistava tilanne silmänräpäyksessä. Hän ratkaisi.
"Heipä-hei, Jock!" hän sanoi.
"Heipä-hei, Denry!" vastasi toinen mielissään.
"Mitä teille on tapahtunut?" Denry tiedusti ystävällisenä.
Sitten Jock kertoi hänelle toisen kreivittären hevosista ruvenneen juonittelemaan.
Hän lähti jälleen yläkertaan ja kohtasi Ruth Earpin tulossa alas. Tämä oli suurenmoinen valkoisissaan. Tosin hänen tukassaan ei kimmeltänyt mikään koriste, mutta vähäisen matkan päästä hän näytti aivan kreivittären veroiselta, vaikka olikin piirteiltään vaatimaton.
"Kuinka sen valssin käy?" Denry aloitti tuttavallisesti.
"Se valssi on jo melkein lopussa", sanoi Ruth Earp kylmäkiskoisesti. "Luultavasti olette ollut tuijottamassa hänen armoonsa kaikkien toisten herrain lailla."
"Olen kauhean pahoillani", vakuutti Denry. "En tietänyt, että valssi oli —"
"Miksi ette katsonut ohjelmastanne?"