"Kenties teidän armonne suvaitsee nauttia hiukan virvokkeita, ennenkuin siirrymme saliin?"
"Kiitos, en", virkkoi kreivitär. "Se ei vaikuttanut minuun laisinkaan järkyttävästi." Sitten hän kääntyi sideniekka-saattajansa puoleen ja lisäsi huolestuneena: "Mutta ehkä te haluatte jotain?"
Jos hän olisi aavistanut, niihin tämä kysymys oli johtava, ei hän kenties olisi tehnyt sitä. Taikka ehkä hän olisi sittenkin tehnyt sen.
Denry vaikeni tuokion, ja sitten hänessä heräsi vanha tottumus.
"Ei, kiitoksia", hän sanoi, ja kääntyen varta vasten Sir Jeen puoleen hän lisäsi: "Entä te?"
Tämä oli luonnollisesti törkeätä hävyttömyyttä tuota aatelista valkoparta-filantrooppia kohtaan. Mutta se ei ollut mitenkään pahinta Denryn esiintymisessä. Ryhmä — jokainen ryhmän jäsen — huomasi selvästi Denryn vasemman käden liikahtavan Sir Jeetä kohti. Se liikahti aivan vähäisen, heilahti vain hiukan. Itse asiassa se ei olisi merkinnyt mitään, ellei Denryllä olisi yhä ollut vasemmassa kädessään porkkanaa.
Jokainen osoittausi ihmeellisen kykeneväksi hillitsemään itseään. Ja jokainen muu paitsi Sir Jee oli salaisesti ihastuksissaan, sillä Sir Jee ei herättänyt kenessäkään rakkautta. Merkillistä, kuinka vähän paikallista rakkautta paikallishyväntekijät saavat osakseen. Hätkähtämättä kreivitär antoi merkin "siirtyä" saliin, kuten Sir Jee oli ehdottanut. Ei olisi luullut tapahtuneen mitään, ja kuitenkin oli tapahtunut yhtä ja toista.
V.
Sitten Denry huomasi istuvansa tilapäisellä lavalla, joka oli rakennettu poliisiklubin isoon voimistelusaliin. Hanbridgen pormestari toimi puheenjohtajana, ja hänellä oli kreivitär oikealla ja Bursleyn pormestaritar vasemmalla puolellaan. Keskellä lavaa loisti toisia pormestarikäätyjä, pormestarittarien hienoja hattuja ja poliisimestarien sekä palopäälliköiden univormuja. Myöskin Denryn side oli omansa lisäämään tehoa; hänet oli sijoitettu kreivittären taakse. Itse sali oli ääriään myöten täynnä poliiseja, jotka näyttivät oudoilta ilman kypärää, sekä näiden vaimoja, morsiamia ja ystäviä; innostus oli yleinen ja voimakas, ja yksi ainoa pieni merkki osoitti jotain ikävää tapahtuneen! Tuo pieni merkki oli tyhjä tuoli ensi rivissä lähellä kreivitärtä. Sir Jee oli poistunut äkillisen pahoinvoinnin uhrina. Hän oli jollain tapaa häipynyt tiehensä, sillä välin kuin toiset merkkihenkilöt olivat nousseet portaikkoa. Hän oli häipynyt tiehensä niiden harvain ilmaistessa pahoitteluaan, jotka sattumalta näkivät hänen olevan häipymäisillään. Mutta nämäkin kestivät sen miehekkäästi. Se ei sumentanut juhlayleisön iloista tunnelmaa.
Juhlan loppupuolella alettiin esittää kiitoksia, ja näistä kohdistui tärkein kreivittäreen, klubin aloitteentekijään. Sen esitti Hanbridgen poliisimestari. Toisetkin merkkihenkilöt olivat halunneet esittää sen, mutta Hanbridgen poliisimestarilla oli epäämätön etuoikeus Kaupunkiviisikon suurimman poliisivoiman esimiehenä. Hän viittasi leikillisin sanoin kreivittären tuloseikkailuun ja sai yleisön purskahtamaan raikuvaan nauruun sanomalla, että oikeastaan velvollisuus vaatisi häntä vangitsemaan sekä kreivittären että Denryn vaarallisesta ajosta. Kun hän oli istuutunut kuulijain paukuttaessa myrskyisästi käsiään, syntyi ohjelman suorituksessa vähäinen sotku. Virallisen ohjelman mukaan oli Sir Jehoshophat Dainin määrä kannattaa kiitosehdotusta, mutta Sir Jee ei ollut saapuvilla. Muuta ei Sir Jeestä ollut jäljellä kuin tuoli. Hanbridgen pormestari katseli ympärilleen koettaen nopeasti päättää, mitä nyt oli tehtävä, ja Denry kuuli hänen kuiskaten kysyvän neuvoa eräältä toiselta pormestarilta.