"Tuossa näet, nyt jo!" sanoi hän.
Kaukana metsien reunalla näkyi vähänen savupilvi. Minuuttia myöhemmin tuli yhtä vaunua kuljettava veturi kiitäen pitkin asemalle johtavaa ratakaarta. Me ehdimme tuskin painautua matkalaukkukasan taakse, kun kone meluten ja puhkuen syöksyi ohitsemme ja työnsi lämmintä höyryä kasvoillemme.
"Siinä hän menee", sanoi Holmes seisoessamme katsomassa vaunua, joka heilui ja keinui kiskoilla. "Kuten näet löytyy raja tuonkin miehen kekseliäisyydelle. Olisi todella ollut mestarillinen temppu, jos hän olisi arvannut minun arvaukseni ja toiminut sen mukaan."
"Ja mitä hän olisi tehnyt, jos olisi saavuttanut meidät?"
"Ei voi vähintäkään epäillä, ettei hän olisi koettanut ottaa minua hengiltä. Mutta siinä jutussa on sentään aina kaksi kysymyksessä. Nyt on kysymys siitä, syömmekö jo näin liian aikasin täällä, vai alistummeko olemaan nälissämme, kunnes ehdimme Newhavenin aseman ravintolaan."
Me tulimme Brysseliin illalla ja olimme siellä kaksi päivää; kolmantena päivänä matkustimme Strassburgiin. Maanantaiaamuna oli Holmes sähköttänyt Lontoon poliisille, ja illalla oli vastaus odottamassa hotellissa. Holmes avasi sen ja katkerasti lausahtaen viskasi sen tuleen.
"Sen saatoin hyvin tietää", sanoi hän. "Hän on päässyt pakoon."
"Moriartyko?"
"He ovat saaneet käsiinsä koko joukkion paitsi häntä. Hän on vetänyt heitä nenästä. Minun lähdettyäni ei luonnollisesti ollut ketään, joka olisi voinut häntä hallita. Minä luulin kumminkin antaneeni juonen kaikki langat heidän käsiinsä. Varmaan on parasta, Watson, että sinä palaat Englantiin."
"Miksi niin?"