"Tällä paikalla ollaan köyhiä ja heillä on köyhäin tavat", sanoi hän, vetäen taskustaan mustan piipun, jota hän rupesi täyttämään tupakalla. "Minä tiedän kuinka eletään, ja jos minulla on ropo taskussani, niin tahdon käyttää sen oikealla tavalla. Minä olen taistellut maani puolesta, mutta maani on tehnyt kirotun vähän minun hyväkseni. Minulla on halu mennä venäläisten puolelle. Minä osaan näyttää heille tien Himalajan poikki paikassa, jossa eivät afghanilaiset eivätkä brittiläiset voi estää heitä. Mitä luulisitte Venäjän keisarin antavan minulle salaisuudestani?"
"Vanhan sotilaan ei sovi leikilläkään semmoista puhua. Minä häpeän teidän puolestanne", sanoin minä ankaralla äänenpainolla.
"Leikilläkö", huudahti hän kiroten. "Olisin tehnyt sen jo useampia vuosia sitten, jos tilaisuus olisi ollut tarjona. Skobelella oli paras koko joukosta, mutta nyt on häntä mahdoton lähestyä. Mutta tuota kaikkea ei meidän nyt tarvitse juuria. Ainoa asia, jota teiltä tahdon kysyä, on tämä: Oletteko koskaan kuullut puhuttavan miehestä, jonka nimi on Heatherstone? Hän oli erään Bengaalin rykmentin ylipäällikkönä. Minulle kerrottiin Wigtownissa että hän asuisi täällä puolessa."
"Hän asuu tuolla talossa", sanoin minä ja osotin Cloomberin valkoista tornia. "Kun käytte kappaleen matkaa tietä, tulette pian käytävälle. Mutta minä tahdon huomauttaa teille ettei kenraali mielellään ota vastaan vieraita."
Viimeinen osa puhettani meni korpraali Rulus Smithiltä hukkaan, sillä samassa silmänräpäyksessä kun minä mainitsin ajoportin lähti hän hurjaa vauhtia tiehensä. Hänen kulkunsa oli merkillisintä mitä koskaan olen nähnyt, sillä hän laski oikean jalkansa maahan ainoastaan yhden kerran sillä aikaa kun hän vasemmalla jalallaan otti kuusi askelta.
Siinä seisoessani ja hänen menoaan katsellessani olin niin hämmästynyt, etten joutanut ajattelemaan niitä vakavanluonteisia seurauksia, jotka johtuisivat tämän raakamaisen miehen ja kiivasluonteisen. heikkohermoisen kenraalin yhtymisestä. Minä seurasin siitä syystä ukkoa, joka hyppi minun edelläni ikäänkuin iso, kömpelö lintu, ja saavutin hänet ristikkoportin edustalla, jossa hän seisoi ja katsoi sisään rautasalkojen välistä.
"Hän on vanha viisas kettu", sanoi hän minulle ja nyökäytti päätään linnaan päin. "Hän on syvä kuin meren hiekka. Onko tuo huone tuolla hänen omansa?"
"Se on hänen huoneensa", vastasin minä ja jatkoin:
"Minä kehotan teitä käyttäytymään kohteliaasti, jos joudutte puhumaan kenraalin kanssa. Hän ei kärsi nenäkkäisyyksiä, tahdon sanoa."
"Te olette oikeassa. Hän piti aina pintansa. Mutta eikö hän tule tuolta lehtikäytävää?"