Minä katsahdin portista sisään ja huomasin kenraalin, joka riensi meitä vastaan, sillä hän oli luultavasti kuullut äänemme. Mutta lähemmäksi tultuaan pysähtyi hän toisinaan ikäänkuin ei olisi tietänyt menisikö eteenpäin vai kääntyisikö takaisin.
"Hän tunnustelee", kuiskasi korpraali käheästi naurahtaen. "Hän pelkää, ja minä tiedän hänen pelkonsa syyn. Ukko ei mielellään tahdo mennä satimeen."
Korpraali nousi äkisti varpailleen, pisti kätensä rautaristikkojen väliin ja huusi rämeällä äänellä:
"Tulkaa vaan, urhollinen päällikköni! Tulkaa! Rannikko on puhdas eikä yhtään vihollista ole näkyvissä."
Tuttavallinen puhuttelu vaikutti tyynnyttävästi kenraaliin, sillä hän tuli suoraa päätä meitä kohden, vaikka minä hänen kasvojensa hohteesta huomasin että hänen mielenmalttinsa oli kiehumapisteessä. Minut huomattuaan hän sanoi: "oletteko te täällä, herra West? Mitä te tahdotte ja miksi olette tuonut tämän miehen tänne?"
"En minä ole häntä tuonut", vastasin minä, tuntien itseni loukatuksi ajatellessani että hän piti minut vastuullisena kiertolaisen läsnäolosta. "Minä tapasin hänet tiellä vähän matkan päässä täältä. Hän kysyi missä te asutte ja minä näytin hänelle paikan. Mitä minuun tulee, en ole koskaan ennen nähnyt häntä."
"Mitä te tahdotte?" kysyi kenraali ärmeästi ja kääntyi seuralaiseeni.
"Minä olen vanha kuningattaren palveluksessa ollut tykkimies, ja kun kuulin teistä puhuttavan Indiassa, ajattelin että te mahdollisesti ottaisitte minut tallirengiksenne tai puutarhanhoitajaksenne taikkapa antaisitte minulle jonkun muunkin paikan, jos teillä on joku avoinna."
Entinen korpraali puhui vinkuvalla äänellä ja otti nöyrästi lakin päästään. Kaikki rohkeus ja tunkeilevaisuus, joka ennen oli hänessä esiintynyt, oli nyt ikäänkuin puhallettu pois.
"On ikävää etten ole tilaisuudessa tarvitsemaan palvelustanne", vastasi kenraali välittämättömästi.