"Antakaa minulle edes vähä apua, että voisin jatkaa matkaani", sanoi kerjäläinen matelevaa nöyryyttä osottavalla äänellä. "Ettehän tahtone vanhan toverin joutuvan hunnikolle. Minä olin mukana, kun Kabul valloitettiin."
Kenraali ei vastannut, vaan katsoi tuikeasti pyytäjään.
"Minä olin teidän mukananne Ghuzneessa, kun maanjäristys särki suojahaudat ja me näimme neljäkymmentätuhatta afghanilaista pyssynkantamän päässä meistä. Jos kysytte minulta tarkemmin tätä asiaa, niin huomaatte etten minä valehtele. Kaikki tämä tapahtui nuoruudessamme, ja nyt. kun olemme vanhentuneet asutte te hienossa huoneessa, eikä minulla ole ruokaa eikä kattoa pääni suojana. Tuo tuommoinen ei ole oikeaa. Vai mitä te luulette?"
"Minä luulen että te olette häpeämätön kähnys". vastasi kenraali. "Jos te olisitte ollut kunnon sotilas, ei teidän koskaan olisi tarvinnut pyytää apua. Minä en anna teille ropoakaan."
"Ainoastaan yksi sana lisää, herra kenraali", huudahti mies, sillä toinen kääntyi jo pois. "Minä olen ollut Terada-solassa."
Vanha kenraali kääntyi niin äkisti kuin pistoolin luoti olisi häneen sattunut.
"Mitä — — — mitä te tarkoitatte", sopersi hän.
"Minä olen ollut Teradan läheisessä solassa ja siellä tullut tuntemaan miehen, jonka nimi oli Choolab Shah."
Viime sanat kuiskasi hän matalalla äänellä, pilkallisesti nauraen.
Hänen lausuntonsa vaikutti tavattomasti kenraaliin. Hän horjui, ja hänen kellertävät kasvonsa muuttuivat harmaan kalpeiksi. Hetkeen aikaan oli hänen mahdoton saada sanaa suustaan. Hän veti raskaan hengähdyksen ja sanoi viimein:'