"Choolab Shah! Kuka te olette, joka tunnette hänet?"
"Tarkastakaa minua vielä kerta. Teidän näkönne ei ole niin terävä kuin viisikymmentä vuotta sitten", sanoi maankiertäjä.
Kenraali katsoi pörrötukkaista kiertolaista tarkasti. Viimein näytti hän pääsevän selville.
"Tuhat tulimmaista! Tehän olette korpraali Rufus Smith". puhkesi hän puhumaan.
"Viimeinkin olette osannut oikeaan", sanoi hän täyttä kurkkua nauraen. "Minä juuri arvelin, kuinka kauan kestäisi ennen kuin tuntisitte minut. Mutta ennen kaikkea pyydän teidän avaamaan portin. On vaikeaa puhella, kun rautaristikko on välissä. Menettely muistuttaa liian paljon kymmenminuuttikäyntiä koppivankien puheilla."
Kenraali, joka vielä näytti kiihoittuneelta, irroitti salvat heikkohermoisilla vapisevilla käsillään. Minä luulin kuitenkin että korpraali Rufus Smithin tunteminen oli tyynnyttänyt häntä, vaikka ei hän juuri näyttänyt iloiselta tämän käynnistä.
Heti portin avattuaan hän sanoi:
"Minä olen usein tuuminut, olisitteko te elävä vai kuollut, mutta en koskaan odottanut saavani teitä enää nähdä. Kuinka te olette voinut kaikkina näinä pitkinä vuosina?"
"Kuinka minä olen voinut", toisti korpraali tylyllä äänellä. "Enimmän aikani olen ollut kohtalon varassa. Kun saan kolikkoni, ostan heti väkiviinaa, ja niin kauan kun tämä kestää voin jotakuinkin hyvin. Kun olen kaikki ryypännyt, lähden seikkailulle sekä siinä toivossa että saisin silloin tällöin rovon että saisin selville missä te olette."
"Te saatte suoda anteeksi, West, että me näin puhumme toisillemme yksityisasioista", sanoi kenraali ja kääntyi minuun, sillä minä olin juuri poistumaisillani. "Älkää vielä menkö. Te tiedätte jo asiasta jotakin, ja eräänä päivänä tullee teistä meidän liittolainen."