Hänen kasvonsa olivat kellertävän kalpeat.
"Kaikki muut paitsi kolmea ihmeellistä olentoa, jotka sanovat olevansa buddalaisia pappeja. He ovat päättäneet muutamaksi päiväksi jäädä tälle paikalle."
Minä olin tuskin ehtinyt lausua nämä sanat, kun kenraali laskeutui polvilleen ja ojensi pitkät, laihat käsivartensa taivasta kohden.
"Tapahtukoon sinun tahtosi", huudahti hän, "tapahtukoon sinun tahtosi!"
Minä saatoin raosta nähdä että korpraalikin oli vaalennut, ja että hän pyyhki hikeä otsaltaan.
"Se on minun tavallinen onnettomuuteni", sanoi hän. "Monena vuotena olen kärsinyt puutetta ja kurjuutta, ja oli minun täällä niin hyvä olla."
"Älkää siitä välittäkö", puhkesi kenraali puhumaan, joka nyt oli noussut seisomaan ja koetti hillitä itseään. "Jos onnettomuus tulee, niin on meidän ottaminen se vastaan niinkuin brittiläisten sotilasten sopii. Muistatteko, kuinka me sodassa teimme vastarintaa ja voitimme? Emme nytkään peräydy. Minä tunnen nyt voivani paremmin kuin vuosikausiin. Epävarmuus on kuolettavaa."
"Ja tuo helvetillinen sointikin", sanoi korpraali ja lisäsi:
"Me tulemme jakamaan saman kohtalon, ja siinä on aina lohdutusta."
"Hyvästi, West", sanoi kenraali. "Olkaa hyvä Gabriellalle, kun olette ottanut hänet vaimoksenne, ja sallikaa hänen äitinsä saada koti teillä. Minä en usko että hän kauan teitä on rasittamassa. Hyvästi! Jumala siunatkoon teitä!"