"Alussa ei yritykseni onnistunut, mutta viimein oli voimaini ponnistuksilla se menestys että lukko särkyi ja minä pääsin käytävälle. Ensi ajatukseni koski äitiäni. Minä juoksin hänen huoneelleen ja avasin salvan. Hän tuli heti käytävälle ja nosti sormensa varoitusmerkiksi.
"'Hiljaa', sanoi hän, 'Gabriella nukkuu. Onko heidät kutsuttu pois?'
"'On', vastasin minä.
"'Tapahtukoon Jumalan tahto", huudahti hän, "lsäparkasi tulee toisessa elämässä onnellisemmaksi kuin hän on ollut tässä. Olen iloinen siitä että Gabriella nukkuu. Minä kaadoin kloraalia hänen suklaatiinsa.'
"'Mitä minun on tehtävä', puhkesin minä puhumaan ihan suunniltani surusta. 'Mihin he ovat menneet? Me emme voi sallia heidän häviävän tällä tavalla tai sietää sitä että nuo miehet tekevät heille mielensä mukaan. Ratsastanko minä Wigtowniin hakemaan poliisia.'
"'Ennemmin kaikkea muuta kuin sitä', vastasi äitini painolla 'Hän on useammassa tilaisuudessa pyytänyt, ettei poliisia sekotettaisi asiaan. Poikani, emme enää koskaan saa nähdä isääsi. Sinä luultavasti ihmettelet että silmäni ovat kuivat, mutta jos tietäisit yhtä hyvin kuin minä, että ainoastaan kuolema voi antaa hänelle rauhan, niin et surisi hänen menoaan. Etsiminen ei hyödytä ensinkään, ja kuitenkin täytyy meidän etsiä häntä, mutta tavalla, joka ei herätä vähintäkään huomiota. Hänen toivomustensa mukaan tekemällä me parhaiten häntä palvelemme.'
"'Mutta jokainen minuuttihan on kallis', huudahdin minä. 'Kentiesi hän juuri tänä hetkenä huutaa meitä apuun ja vannottaa meitä pelastamaan hänet noitten ihmispaholaisten kynsistä.'
"Tämä ajatus teki minut melkein mielettömäksi. Minä syöksyin ulos linnasta, mutta maantielle tultuani en tietänyt mihin päin olisin kääntynyt. Koko laaja kangas oli edessäni, mutta en voinut kuulla ainoatakaan ääntä. Siinä neuvottomana seisoessani ymmärsin taistelevani voimia vastaan, joita en ensinkään tuntenut. Kaikki oli ihmeellistä, synkkää ja kauhistavaa.
"Niinpä tulin ajatelleeksi teitä, ja että te mahdollisesti voisitte neuvoa ja auttaa minua. Minä tiesin että Branksomessa saisin osanottoa että te myös voisitte antaa minulle hyvän neuvon. Omaan arvosteluuni en minä kauemmin tohtinut luottaa. Äitini tahtoi mieluimmin olla yksin. sisareni nukkui, ja aina päivänkoittoon asti täytyisi minun olla toimettomana. Mikä oli silloin luonnollisempaa kuin että juoksisin tänne niin sukkelaan kuin jalkani kantaisivat! Sinulla, Jack, on terävä pää. Sano minulle, mitä minun sinun mielestäsi tulisi tehdä. Ester, mihin minun tulee ryhtyä?"
Hän kääntyi meihin kädet ojennettuina ja silmät kiihkeästi tiedustelevina.