Murheellisina me katselimme odottamatonta estettä. Tämä ei ollut minkään luonnonmullistuksen seuraus, kuten tuon kohoavan tunnelin sulkeva seinä. Tämä oli aivan sivuseinien kaltainen. Tässä oli nyt ja oli aina ollut umpikuja.
"Älkää sentään kadottako rohkeuttanne, ystävät", sanoi Challenger. "Voittehan ainakin turvautua ilmapalloon, jonka olen lupautunut käytettäväksenne valmistamaan."
Summerlee valitti ääneen.
"Voisikohan olla mahdollista, että olisimme tulleet väärään luolaan?" minä huomautin.
"Älkää sitä kuvitelkokaan, nuori mies", sanoi Roxton osoittaen sormellaan karttaa. "Seitsemästoista oikealta, toinen vasemmalta. Kyllä se on juuri tämä luola."
Minä katsoin hänen osoittamaansa merkkiä ja päästin äkisti ilohuudon,
"Nyt minä ymmärrän, miten asiat ovat! Seuratkaa minua! Seuratkaa minua!"
Soihtu kädessä kiirehdin takaisin samaa tietä jota olimme tulleet.
"Tässä", sanoin minä osoittaen muutamia edessämme olevia tulitikkuja, "tässä me sytytimme soihdut. Tähän suuntaan menemällä pitäisi meidän löytää oikealta kädeltä luolan pitempi haarautuma."
Niin kävikin. Emme olleet kulkeneet kolmeakymmentäkään kyynärää, kun seinässä avautui suuri musta aukko. Astuimme sen sisään ja huomasimme olevamme edellistä paljon suuremmassa luolakäytävässä. Henkeä pidättäen ja äärimmäisen jännitettyinä riensimme me eteenpäin monta sataa kyynärää. Äkkiä näimme holvikaarroksen mustasta pimeydestä punaisen valon pilkoittavan. Hämmästyneinä pysähdyimme. Oli aivan kuin palava salpa olisi asettunut tiellemme ja sulkenut sen. Nyt me syöksyimme sitä kohti. Ei ääntä, ei lämpöä, ei liikettä ollut havaittavissa, mutta yhä hehkui tuolla tuo suuri loistava valo, hopeoiden koko luolan ja muuttaen hiekan hehkuviksi jalokiviksi. Vasta tullessamme lähemmäksi näimme sen pyöreän reunan.