"Oh, miten ikävää. Se olisi selittänyt kaikki."
"Asia on selvä muutenkin", sanoin minä.
"Olen puhunut kaiken teitä koskevan Williamille", sanoi hän. "Meillä ei ole mitään salaisuuksia. Minä olen hyvin pahoillani tähtenne. Mutta mitään erittäin syvällistä se ei kai voinut olla, kun saatoitte noin lähteä maailman ääreen ja jättää minut tänne yksin? Ette kai ole vihainen minulle?"
"En mitenkään. Luulenpa että nyt lähden."
"Ottakaa joitakin virvokkeita", sanoi tuo pieni mies ja lisäsi tuttavallisesti: "Kas tällainenhan on maailman meno, eikö totta? Ja minkä sille mahtaa, kun ei kerran moniavioisuus ole sallittua — minä tarkoitan, niin no, kyllä te ymmärrätte, mitä minä tarkoitan."
Hän nauroi kuin idiootti, minun käydessäni ovea kohti.
Olin jo astunut sen ulkopuolelle, kun äkisti sain haaveellisen päähänpiston ja palasin takaisin onnellisen kilpailijani luokse, joka heitti hermostuneen katseen sähkökelloon.
"Tahdotteko vastata kysymykseeni?" sanoin minä.
"Ellei se ole perin kohtuuton", sanoi hän.
"Kuinka te käyttäydyitte? Oletteko etsinyt ja löytänyt jonkun salatun aarteen, oletteko käynyt pohjoisnavalla tai voittanut merirosvon tai lentänyt Kanaalin ylitse, tai mitä te olette tehnyt? Millainen on teidän romanttinen sädekehänne? Kuinka olette saanut sen hankituksi?"