"Sitä ei voi avata, meidän täytyy noudattaa pelin sääntöjä", sanoi lordi Roxton. "Me olemme täällä professori Challengerin luvalla, ja olisi hävittömän kehnosti tehty, ellemme noudattaisi sananmukaisesti hänen määräyksiään."
"Tämä vasta on kaunista!" kivahti professori harmistuneena. "Enhän tiedä mitä tuossa paperikäärössä on, mutta jos siitä emme saa kyllin vakuuttavia ja todistavia tietoja, niin palaan minä takaisin Parasta Bolivialla. Minulla on toki tärkeämpääkin tehtävää kuin koluta ympäri maailmaa ja kumota tuon mielipuolen väitteitä. Nyt, Roxton, on kai jo määrä-aika."
"Niin on", sanoi lordi John. "Nyt on aika." Hän otti kynäveitsen taskustaan ja avasi kuoren. Siitä otti hän kokoonkäännetyn paperiarkin, käänsi sen auki ja levitti pöydälle. Siihen ei ollut mitään kirjoitettu. Hän käänsi sen. Myös toinen puoli oli tyhjä. Me katsoimme toisiimme sanattomiksi hämmästyneinä. Hiljaisuuden katkaisi professori Summerlee puhkeamalla äänekkääseen nauruun.
"Tämähän on julkinen tunnustus", huusi hän. "Mitä me vielä pyydämme. Mies tunnustaa olevansa keinottelija. Nyt meillä ei ole muuta tehtävää kuin palata kotimaahamme ja paljastaa hänet julkeana petturina."
"Näkymätöntä mustetta", arvelin minä.
"Enpä luule", sanoi lordi Roxton ja piti paperia päivää vasten. "Nuori ystäväni, teitä on turha yrittää pettää. Minä takaan että ei koskaan ole mitään tälle paperille kirjoitettu."
"Saanko astua huoneeseen?" kuului jylisevä ääni parvekkeelta.
Valojuovan yli oli kulkenut hartiakkaan olennon varjo. Tämä ääni! Tuo tavaton hartiain leveys! Hämmästyksestä änkyttävinä hypähdimme me seisomaan, kun Challenger, pyöreä poikamainen olkihattu päässään, Challenger, kädet housuntaskuissa ja puolikengät ulospäin kääntyneissä jaloissaan näyttäytyi ovella. Hän heitti päätään taapäin ja seisoi tuossa säteilevässä auringonpaisteessa muinaisassyrialaisine partoineen, ja luonteenomaisen ylimielisyytensä pilkistäessä puoleksi suljettujen silmäluomien alta.
"Pelkään" sanoi hän kelloonsa vilkaisten, "tulevani joitakuita minuutteja liian myöhään. Tunnustan, että jättäessäni tämän kirjeen teille, aioin estää teitä avaamasta sitä, sillä luulin ehtiväni ajoissa luoksenne. Tämä ikävä myöhästymiseni johtuu osaksi epävarmasta luotsista osaksi matkaamme estäneestä hiekkasärkästä. Pelkään että virkaveljeni, professori Summerlee, on saanut pilkkaamisen aihetta."
"Tunnustan, sir", sanoi lordi John vakavana, "että tuntui helpoitukselta nähdä teitä täällä, sillä matkamme olisi muuten päättynyt hyvin nolosti. Mutta en vieläkään ymmärrä, miksi te olette käyttäytynyt näin?"