"Mutta lienee toki varmaa", sanoin minä miettiessämme asemaamme, "että sateen jollakin tavoin täytyy päästä juoksemaan alas ylätasangolta. Vuorissa täytyy olla vesikanavia."
"Nuori ystävämme on hetkeksi jättänyt pimeyden ja elää elämänsä valohetkeä", sanoi professori Challenger taputtaen minua olalle.
"Totta kai veden jonnekin täytyy joutua", penäsin yhä.
"Hän ei luovu vakaumuksestaan. Surullisinta on, että me omin silmin olemme nähneet, että vuorilta ei tule mitään vesikanavia."
"Minne vesi sitten joutuu?" kysyin.
"Luulen voivamme varmasti otaksua, että koska vesi ei pääse ulospäin, täytyy sen juosta sisäänpäin."
"Ylätasangon keskellä olisi järvi?"
"Oletan niin."
"On todennäköistä, että järvisyvänne on entinen kraateri", sanoi Summerlee. "Koko muodostuma on ilmeisesti vulkaaninen. Mutta haluanpa päästä selville, viettääkö ylätasanko keskustaansa kohti, ja onko sen keskessä järvi, joka on salaojittunut maanalaisten kanavien kautta Jaracaca-suon liejuun."
"Ehkä haihtuminen estää vedenpinnan kohoamisen", huomautti Challenger, ja niin syventyivät molemmat oppineet herrat tieteelliseen väittelyyn, joka maallikolle oli pelkkää hepreaa.