Sinä silmänräpäyksenä kun me aioimme paeta, suppeni piiri niin pieneksi, että lähimmät siivenkärjet olivat vähällä lyödä meitä kasvoihin. Me koetimme iskeä eläimiä pyssyillämme, mutta siitä ei ollut apua. Äkkiä pisti esiin sähisevä pitkä kaula vuolukivenharmaasta renkaasta, ja julma ammottava nokka kurkottautui meitä kohti. Ja sitä seurasi toinen ja kolmas. Summerlee huusi ja vei käden kasvoilleen, joista purskahti verta. Tunsin aivankuin naskali olisi pistetty niskaani, ja kova isku sai minut horjahtamaan. Challenger kaatui ja kun minä kumarruin häntä nostamaan, sain taas iskun takaapäin ja suistuin hänen päällensä. Samassa silmänräpäyksessä kuulin lordi Roxtonin pyssyn paukahtavan, ja kohottaessani päätäni näin yhden eläimen raadelluin siivin ryömivän maassa sähisten ja sätkytellen, suu ammollaan ja mulkoilevat silmät veristävinä — muistuttaen keskiaikaisten maalauksien paholaista. Sen toverit olivat kohonneet korkeammalle pelästyttyään tuota kauheata ääntä, ja räpyttelivät nyt siipiään meidän päittemme yläpuolella.
"No nyt!" huusi lordi Roxton. "Nyt on henki pelastettava!"
Me hoipertelimme pensasmetsän läpi, mutta juuri kun ehdimme puitten läheisyyteen, olivat raivottaret taas kimpussamme. Summerlee työnnettiin kumoon, mutta me nostimme hänet nopeasti pystyyn ja vedimme hänet mukanamme puunrunkojen suojaan. Kun olimme onnellisesti sinne päässeet, olimme pelastuneet, sillä eläinten suurilla siivillä ei ollut täällä liikkumistilaa. Kun me sitten ontuen kuljimme leiriin päin piestyinä ja lamautuneina, näimme me niiden korkealla sinitaivaalla metsäkyyhkysten näköisinä lentelevän ja aivan varmaan seuraten silmillänsä meidän matkaamme. Kun me tulimme syvemmälle metsään, luopuivat ne metsästyksestä, ja me emme nähneet niitä enää.
"Perin mielenkiintoinen ja vakuuttava kokemus", sanoi Challenger pysähtyessämme purolle ja ryhtyi hautomaan ajettunutta polveansa. "Olemme päässeet täydellisesti selville, Summerlee, vihastuneen pterodaktyluksen tavoista."
Summerlee kuivaili verta otsassaan olevasta uurroksesta, ja minä samalla aikaa sidoin niskalihaksissani olevaa epämieluista haavaa. Lordi Roxtonin takin olkakappale oli repaleina, mutta pedon hampaat olivat vain hipaisseet hänen ihoansa.
"On huomattava", jatkoi Challenger, "että nuori ystävämme on eittämättömästi saanut iskun niskaansa, kun sitä vastoin lordi Roxtonin takki on kynsin revitty. Minä puolestani sain korvapuustin niiden siivistä, joten olemme kokeneet kuinka eri tavoilla he hyökkäävät vihollisen kimppuun."
"Me olemme hädin tuskin pelastaneet henkemme", sanoi lordi Roxton vakavana, "ja minä puolestani en voi kuvitella inhoittavampaa tapaa lähteä tästä maailmasta kuin joutua tuollaisten petojen uhriksi. Minun täytyi ampua, mutta ei ollut enää mitään muuta keinoa."
"Jos te ette olisi sitä tehnyt, emme me nyt istuisi tässä", sanoin minä syvällä vakaumuksella.
"Ehkäpä siitä ei ollut mitään vahinkoa", sanoi hän. "Näissä metsissä kuuluu kyllä usein paukahtavia ääniä puitten kaatuessa ja taittuessa, niin että ne muistuttavat pyssynlaukausta. Mutta jos olette kanssani samaa mieltä siinä, että meillä yhden päivän osaksi on kyllin ollut jännitystä, niin teemme viisaimmin, kun riennämme leiriimme huuhtomaan karbolilla haavojamme. Kukapa tietää, mitä vaarallisia myrkkyjä noilla pedoilla voi olla inhoittavissa leuoissaan."
Varmaankaan ei kukaan maailman luomisesta asti ole kokenut sellaista päivää kuin tämä. Aina odotti meitä joku uusi yllätys. Kun me puron vartta pitkin lopulta päädyimme omaan notkoomme ja näimme leiriämme ympäröivän pienoisen barrikadin, luulimme seikkailujemme vihdoinkin loppuneen. Mutta saimmepa vielä ankaran ajattelemisen aiheen, ennenkun pääsimme levolle. Fort Challengerin kulkutie oli koskematon, vallitukset ehjät, ja kuitenkin oli siellä poissaollessamme käynyt jokin ihmeellinen ja voimakas olio. Ei ainoakaan jalanjälki ollut osoittamassa sen laatua, ainoastaan gingkopuun taipunut oksa saattoi meidät aavistamaan, miten se oli tullut ja mennyt. Sen ilkeydestä ja voimasta antoi kyllä selvän näytteen varaston epäjärjestys. Tavaramme olivat heitetyt sikin sokin, suuri säilykerasia oli rikottu ja sen sisällys ryöstetty. Yksi patruunalaatikko oli aivan rikkimuserrettu ja metalliprojektiilit särjettyinä sen vieressä. Taas täytti uhkaavan vaaran tunne sielumme ja kauhistuneina katselimme meitä ympäröivien puitten tummia varjoja, joissa mahdollisesti piileskeli joitakin kauheita olentoja. Rauhoittavaa oli silloin kuulla Zambon äänen ja, ehdittyämme ylätasangon reunalle, nähdä hänen istuvan ja hyväntahtoisesti virnistelevän vastapäisen pylväskallion huipulla.