"Katso, täällä on sinulle kirje", huomautti Roobert. "Ja Hectorilta lisäksi, sen näen ulkomaalaisesta postimerkistä. Miten voi hän?"
"Oh, se tuli nyt juuri. En ole vielä avannut sitä. Sanoakseni totuuden olen niin ollut kiihtynyt sinun puheisiisi, että olen kokonaan unhoittanut sen. Vanha Hector-raukka! Se on Madeirasta". Hän silmäsi mitä nopeimmin nuoren merimiehen rohkealla koulupojankäsialalla huolimattomasti kirjoittamat neljä sivua. "Hän voi hyvin", virkkoi hän. "Heillä oli myrskyistä matkalla sinne, mutta, mutta nyt voi hän hyvin. Hän luulee, että he palaavat maaliskuussa. Mutta ajattelen juuri, tuleeko sinun uusi ystäväsi huomenna — tuo lumotun linnan ritari".
"Tuskinpa niin pian luullakseni".
"Haluaisikohan hän sijoittaa vähän rahoja", puhui isä. "Älä unohda Roobert sanoa hänelle, kuinka hyvät liikesuhteet nyt vallitsevat aseiden kaupassa. Kokemuksellani ja muutaman tuhannen punnan pääomalla voisin hankkia hänelle kolmekymmentä prosenttia yhtä helposti kuin pankki. Kun kaikki ympäri käy, täytyy hänen kuitenkin asettaa rahojansa johonkin yritykseen. Eihän hän saata haudata niitä kaikkia kirjoihin ja jalokiviin. Olen varma siitä, että voisin hankkia hänelle parhaan koron."
"On ehkä kauvan siihen, kun hän tulee tänne, isä", sanoi Roobert kylmästi, "ja kun hän tulee, luulen, etten saata käyttää hänen ystävyyttään keinona sinun harrastustesi edistämiseksi".
"Me olemme hänen vertaisiaan, isä", huudahti Laura kiivaasti. "Aijotko tehdä meidät hänen edessään kerjäläisten kaltaisiksi. Hän luulisi, että me suosimme häntä ainoastaan hänen rahojensa tähden. Minua ihmetyttää, että voit ajatellakaan sellaista".
"Jos minä en olisi ajatellut sellaista, niin ihmettelen, mistä neiti olisi saanut kasvatuksensa", matki vanhus suuttuneesti; ja Roobert hiipi hiljaisesti ylös huoneeseensa, jonne hän maalauksiensa keskelle yhä kuuli karkean ja heleän äänen, toisten alhaalla jatkaessa alituista perherutinaansa.
Yhä nurjemmalta tuntui hänestä ympäristö, yhä arvokkaammalta se lepo, joka rahalla oli saatavissa.
Aamiainen oli tuskin syöty seuraavana aamuna eikä Roobert ollut vielä lähtenyt työhönsä, kun heikko koputus kuului ovelta, ja siellä seisoi Raffles Haw matolla ulkopuolella. Roobert meni ulos ja toivotti hänet sangen ystävällisesti tervetulleeksi.
"Pyydän anteeksi, että tulen näin varahin", sanoi hän, "mutta kävelen usein hiukan aamiaisen perästä". Hänessä ei nyt ollut merkkejä työstään, vaan hän oli pulska ja hieno mustassa puvussaan ja tukka oli huolellisesti harjattu.