"Silloin on parasta, mitä voin toivoa teille, että se päivä tulisi, jolloin ilolla maksaisitte kymmenkertaisesti sen summan saadaksenne ne takaisin jälleen. Olen vakuutettu, että teillä on suuria mahdollisuuksia ja näen että ryhmityksessä ja suunnittelun rohkeudessa jo olette ehtineet pitkälle. Mutta teidän piirustuksenne on, anteeksi, että sanon, hiukan kovaa, ja teidän värityksenne ehkä liian ohutta. Nyt teen sopimuksen teidän kanssanne, herra Mc Intyre, jos suostutte siihen. Tiedän, että rahat eivät teitä viehätä, mutta, kuten ensi kohtauksessamme sanoitte, täytyy kuitenkin elää. Ostan nämä kaksi taulua teiltä ehdolla, että milloin tahansa voitte saada ne takaisin maksamalla saman summan".
"Te olette liiaksi hyvä". Roobert ei tiennyt oikein ollako ihastunut saadessaan taulunsa myödyiksi, vaiko mielipahoillansa ostajan kummallisesta arvostelusta.
"Saanko kirjoittaa shekin samalla", sanoi Raffles Haw. "Täällä on kynä ja mustetta. Lähetän pari palvelijaa noutamaan ne iltapäivällä. Säilytän ne teille. Kun kerran tulette kuuluisaksi, ovat ne arvokkaita näytteitä teidän aikaisemmasta työstänne".
"Tunnen itseni sangen kiitolliseksi, herra Haw", sanoi nuori taiteilija pannessaan pankkiosoitteen lompakkoonsa.
Hän vilkasi siihen kääntäessään sitä kokoon, toivoen heikosti, että tuo siekailematon mies ehkä olisi arvioinnut taulut korkeammin kuin hän oli sanonut. Mutta numerot olivat oikein. Roobert alkoi hämärästi käsittää, että rahojen halveksimisesta oli niin haittaa kuin etuakin, jonka käsityksen hän muuten oli antanut itsestään vain joillakuilla tilapäisillä sanoilla, ja nekin olivat johtuneet pikemmin isän ajatustavan vastustamisesta kuin hänen omasta todellisesta vakaumuksestaan.
"Toivon, neiti Mc Intyre", sanoi Raffles Haw, kun taas olivat tulleet jokapäiväiseen huoneeseen, "että kunnioitatte minua tulemalla katsomaan kokoilemiani pieniä eriskummallisuuksia. Teidän veljenne varmaankin saattaa teitä. Tai ehkä vanha herra Me Intyre haluaisi tulla mukaan".
"Minua suuresti ihastuttaa saada tulla sinne, herra Haw", sanoi Laura, hymyillen suloisimmasti, "vaikka suurin osa ajastani nykyään menee huolehtiessani köyhiä, jotka kärsivät kylmyyttä". Roobert kohotti kulmakarvojansa, sillä ensi kertaa hän kuuli puhuttavan sisarensa armeliaisuustoiminnasta, mutta mr Raffles Haw nyökäytti päätään hyväksyvästi.
"Roobert kertoi teidän ihmeellisistä kasvihuoneistanne. Todella toivoisin voivani muuttaa sinne koko seurakunnan, että he saisivat oikein lämmitellä".
"Mikään ei olisi helpompaa, mutta pelkään, että heille tuntuisi liian vaikealta tultuaan ulos sieltä takaisin. Minulla on eräs rakennus, joka juuri nyt on valmistunut. Veljenne ei ole sitä vielä nähnyt, mutta luulen, että se on paras kaikista. Se kuvaa intialaista suistomaata ja on tarpeeksi kuuma".
"Kuinka minä ikävöin nähdä sitä", huudahti Laura ja löi käsiään yhteen. "Koko ikäni olen aina uneksinut saada nähdä Intian. Olen lukenut siitä niin paljon, temppeleistä, metsistä, suurista virroista ja tiikereistä. Te tuskin uskotte, mutta minä en ole koskaan nähnyt tiikeriä muuten kuin maalauksessa".