"Se on suuri kunnia minulle, herra Haw". sammalsi hän, "mutta se tuli niin odottamatta. Minulla ei ole ollut aikaa ajatella. En tiedä, mitä sanoisin".
"Älkää salliko minun kiiruhtaa päätöstänne", Haw vakavasti sanoi. "Pyydän teitä ainoastaan juurtajaksain ajattelemaan asiaa. Tulen takaisin kuulemaan vastaustanne. Milloin saan tulla? Illallako?".
"Niin, tulkaa illalla".
"Ja nyt hyvästi! Uskokaa minua, olen saanut teistä vielä ylevämmän ajatuksen sen johdosta, että epäröitte. Elän toivossa".
Hän kohotti neidin käden huuliaan vasten ja jätti hänet yksikseen ajatuksineen.
Ja minkälaiset ne ajatukset olivat, se ei kauvan ollut salassa. Yhä hämärämmäksi ja hämärämmäksi tulivat merimiehen etäiset kasvot, yhä selvemmäksi kuva suunnattomasta palatsista, kuningattarenmoisesta vallasta, timanteista, kullasta, loistavasta tulevaisuudesta. Tuo kaikki oli hänen jaloissaan odottaen, että hän ottaisi sen ylös. Kuinka oli mahdollista, että hän oli saattanut epäröidä edes minuuttiakaan.
Hän nousi, meni pöydän luo ja otti esille arkin paperia ja kirjekuoren.
Jälkimäiseen kirjoitti hän osoitteeksi:
"Luutnantti Spurling
H.M.S. Active, Gibraltar".
Kirje tuotti hänelle vähän päänvaivaa, mutta vihdoin sai hän sen mielensä mukaiseksi.