"Niin, minä kait se olin."
"Se kuultiin koko talossa. Se herätti palvelusväenkin." Hän otti tulitikulla valkean ja sytytti lampun. "Kyllä minä luulen, että saamme itsellemme takkavalkean", sanoi hän, heittäen samalla muutamia lapuja hehkuville hiilille. "Mutta sepä kauheata, kuinka te olette kalpea, ystäväni. Näyttää siltä, kuin olisitte nähnyt kummituksen."
"Niin olenkin — olen nähnyt monta."
"Nahkaratti on siis vaikuttanut?"
"Vaikka saisin kaikki maailman aarteet, en toista kertaa nukkuisi sellaisen kapineen läheisyydessä."
Dacre vapisi pidätetystä naurusta.
"Minä odotinkin, että te saisitte hyvin vilkkaan yön", sanoi hän. "Mutta te vahingoitatte itseänne kun huusitte niin kamalasti; se oli kaikkea muuta vaan ei suinkaan hauskaa kuulla sillä tavoin huudettavan kahden aikaan aamulla. Sanoistanne päättäen oletan, että olette nähnyt koko tapauksen kaikessa kauheudessaan."
"Mitä tarkoitatte?"
"Vesikidutusta — 'Omituinen kysymys' joksi sitä silloisen suuren hirmuvaltijaan aikana kutsuttiin. Kestittekö loppuun saakka?"
"En. Minä heräsin, Jumalan kiitos, ennenkuin se oikein alkoikaan."