"Teillä oli onni myötänne. Minä kestin kolmanteen ämpäriin saakka. Niin, se juttu on nyt vanha, ja he lepäävät jo haudoissaan, niin että on yhdentekevää, kuinka he ovat sinne joutuneet. Teillä ei arvatenkaan ole vähintäkään käsitystä, mitä oikeastaan olette nähnyt?"
"Varmaankin jonkun rikollisen vesikidutuksen. Naisen täytyi todellakin olla suuri pahantekijä, jos hänen rikoksensa on ollut jossain suhteessa rangaistukseen."
"Se pieni lohdutus meillä todellakin on", sanoi Dacre ja kääri yöviitan ympärilleen sekä siirtyi lähemmäksi tulta. "Hänen rikoksensa on ollut jokseenkin oikeassa suhteessa rangaistukseen — se tahtoo sanoa, ellen ole erehtynyt kuka hän on."
"Kuinka hänen henkilökohtaisuutensa on todistettavissa?"
Vastaukseksi otti Dacre kirjalaudakolta erään vanhan, arkinkokoisen kirjan.
"Tästä saatte kuulla", sanoi hän. "Tämä on kirjoitettu seitsemännentoista vuosisadan ranskankielellä, mutta minä käännän sen teille. Sitten saatte itse päättää, olenko onnistunut arvoituksen ratkaisemaan vai enkö."
"Vanki vietiin tutkittavaksi parlamentin rikosoikeuteen, syytettynä mestari Dreux d'Aubrayn, hänen isänsä ja hänen molempain veljiensä, herrojen d'Aubrayn, joista toinen oli sivilikuvernööri, toinen parlamenttineuvos, murhasta. Tuskin uskottiin, että hän olisi voinut tehdä sellaisia rikoksia, sillä hän oli ulkonäöltään lempeä, hänen vartalonsa oli hento ja hänellä oli vaalea iho ja siniset silmät. Sen jälkeen kun tuomioistuin kuitenkin oli selittänyt hänet syylliseksi, tuomittiin hänet ylimääräiseen piinakuulusteluun, jotta hänet siten pakotettaisiin ilmaisemaan kanssarikollistensa nimet, jonka jälkeen hänet tuli rattailla kuljettaa Grèven torille ja siellä mestattaman. Hänen ruumiinsa piti sitten poltettaman ja tuhka heitettämän tuuleen!
"Asiakirja on päivätty 16 p:nä heinäkuuta v. 1676."
"Erittäin mieltäkiinnittävää, mutt'ei todistavaa", sanoin minä. "Kuinka tiedätte, että ne molemmat naiset ovat sama henkilö?"
"Siihenpä juuri halusinkin tulla. Minä luen teille enemmän: 'Kun pyöveli lähestyi tunsi nainen hänet niistä nauhoista, jotka hänellä olivat käsivarrellaan, ja hän ojensi pyövelille kätensä ja sanaakaan lausumatta katseli häntä kiireestä kantapäähän', onko niin?"