"En ole vielä kertonut kaikkein kummallisinta. Noin kuusi vuotta sitte — ollakseni ihan tarkka, neljäntenä päivänä toukokuuta 1882 — oli Times'issä ilmoitus, missä pyydettiin saada tietää miss Mary Morstanin osoite ja selitettiin että olisi hänen edukseen, jos hän ilmoittaisi sen. Ei nimeä eikä osoitella ollut ilmoitettu. Olin juuri siihen aikaan tullut kotiopettajattareksi mrs Cecil Forresterin luo. Hänen neuvostaan ilmoitin osoitteeni ilmoitusosastossa.. Samana päivänä tuli postissa vähäinen paperilaatikko minulle osotettuna ja sisältäen suuren, kauniin helmen. Sanaakaan ei ollut selitykseksi. Siitä alkaen on joka vuosi samana päivänä tullut samallainen helmi samallaisessa laatikossa, mutta ilman pienintäkään viittausta lähettäjästä. Eräs tuntija on sanonut niiden olevan harvinaisen kauniita ja kallisarvoisia. Voitte itse nähdä, että ne ovat, hyvin kauniita."
Hän aukaisi pienen, litteän kotelon ja näytti minulle kuusi ihanimpaa helmeä, mitä koskaan olin nähnyt.
"Kertomuksenne on hyvin huvittuva," sanoi Sherlock Holmes. "Onko teille mitään muuta tapahtunut?"
"Kyllä, viimeksi tänään. Sentähden olen tullut luoksenne. Aamulla sain tämän kirjeen, jonka ehkä tahdotte itse lukea."
"Kiitos," sanoi Holmes. "Olkaa hyvä antakaa kuori myös. Leimattu Lontoossa. S. W. 7 p:nä Syyskuuta. Hm! Sormen-jälkiä yhdessä kulmassa — luultavasti kirjeenkantajan. Paperi on parasta lajia. Kotelot maksavat kuusi penceä kimppu. Omituisuutta kirjoitustarpeitten valitsemisessa. Ei mitään osotetta. 'Olkaa kolmannen pylvään luona vasemmalta Lyseiteatterin edustalla tänä iltana kello seitsemän. Jos pelkäätte niin ottakaa mukaanne kaksi ystävää. Te olette nainen, jolle on tehty vääryyttä, ja teidän pitää saada oikeutta. Mutta älkää polisia ottako mukaanne. Jos sen teette, on kaikki hukassa. Tuntematon ystävänne'. No tämäpä on todella pieni salaseikkailu! Mitä aiotte tehdä, miss Morstan?"
"Sitäpä juuri tulin kysymään teiltä."
"Menemme sinne luonnollisesti, te ja minä — ja, niin, tohtori Watson on juuri paras mies siihen. Kirjoittaja mainitsee kaksi ystävää. Hän ja minä olemme ennenkin työskennelleet yhdessä."
"Mutta tahtooko hän seurata meitä?" kysyi nainen rukoilevalla äänellä ja katseilla.
"Olen oleva ylpeä ja onnellinen," vastasin kiitollisena, "jos voin olla teille jonkinlaisena apuna."
"Olette molemmat hyvin ystävällisiä," vastasi hän. "Olen elänyt hiljaista elämää, eikä ole minulla ystäviä, joiden puoleen kääntyisin. Tulen tänne kello kuusi, luulen että sitte ehdimme?"