"Niin, mutta älkää tulko myöhemmin," sanoi Holmes. "Mutta sitte erää toinen asia. Onko tämä kirjoitus samaa, jota oli laatikoissa, missä helmet olivat?"
"Ne ovat minulla täällä." vastasi hän ottaen esiin puolen tusinaa paperilappuja.
"Te olette todellakin oikean hoidokkaan mallikuva, — teillä on tieto siitä, mitä on tehtävä. Katsokaamme!" Hän levitti paperit pöydälle ja loi lyhyeitä, ankaria katseita yhdestä toiseen. "Kirjoitus on muutettua, paitsi kirjeessä," sanoi hän sitte, "mutta epäilystä ei voi olla siitä, ken kirjoittaja on. Katsokaa, miten kreikkalainen "e" vastustamattomasti pistäytyy esiin, ja huomatkaa sakaraa tuossa loppu "s"-ssä. Ne ovat kieltämättä saman käden kirjoittamia. En tahdo saattaa mieleenne mitään pettäviä toiveita, miss Morstan, mutta onko mitään yhtäläisyyttä isänne ja tämän käsialan välillä?"
"Millään ei voi olla suurempaa erotusta."
"Sitä vastausta odotinkin. Olemme siis valmiina kello kuusi. Olkaa hyvä ja jättäkää paperit minulle. Tulen ehkä punnitsemaan asiaa ennen sitä. Se on nyt ainoastaan puoli neljä. Näkemään siis!"
"Näkemään!" lausui vieraamme ja iloisesti, ystävällisesti silmäiltyään molempia, kätki hän jälleen helmikotelon poveensa ja kiiruhti pois.
Seisoessani ikkunassa näin hänen nopeasti menevän katua alas, kunnes harmaa hattu ja valkea siipi ainoastaan vaalevana pilkkuna haamoitti ja viimein katosi tummaan ihmisjoukkoon.
"Erittäin miellyttävä olento!" huudahdin minä kääntyen Sherlock
Holmesin puoleen.
Hän oli uudelleen sytyttänyt piippunsa ja istui taapäin nojautuneena ja silmät kiinni. "Onko hän?" vastasi Holmes välinpitämättömästi. "Sitä en huomannut."
"Tepä olette oikea auttomaatti — laskukone," huudahdin. "Teissä on väliin jotakin aivan hirmuista."