Nojatuolissa pöydän ääressä istui talon haltija, kokoonkyyristyneenä, pää painuneena vasenta olkapäätä vasten ja kasvoissa tuo kauhistava, selittämätön hymyily. Hän oli kauhea ja kylmä ja oli luultavasti ollut kuolleena useampia tuntia. Minusta tuntui ettei ainoastaan hänen naamansa, vaan myöskin kaikki jäsenet olivat väännetyt ja vääristetyt mitä kauheimmalla tavalla. Pöydällä hänen vieressään, oli kummallinen kapine — tiivis ruskea keppi varustettuna kiviponnella kuni vasarassa ja kääritty korkealla nuoralla. Vieressä oli rikkirevitty paperilippu, johon oli töhritty jotakin. Holmes katsoi sitä ja ojensi sen sitte minulle.
"Katsokaa," sanoi hän ja kohotti merkitsevästi silmäkulmiaan.
Lyhdyn valossa luin kauhistuen; "Neljän merkit."
"Hyvänen aika! Mitä kaikki tämä merkitsee?"
"Se merkitsee murhaa," vastasi hän nojautuen kuolleen puoleen. "Ah, sitä odotinkin! Katsokaa!"
Hän osotti erästä pitkää, mustaa piikkiä, joka istui kiinni ihossa korvan yläpuolella.
"Se näyttää okaalta," sanoin.
"Oas se onkin. Ottakaa se pois, mutta varokaa, sillä se on myrkytetty."
Tartuin siihen varovaisesti peukalolla ja etusormella. Helposti se siitä erkani, että tuskin näkyi merkkiä siitä ihossa. Pieni veripilkku ainoasti osotti, missä se oli ollut kiinni.
"Kaikki tämä on selittämätön arvoitus minulle," sanoin. "Kaikki ihan pimenee sen sijasta, että selkenisi."