"Noo, toinen?" kysyi Athelney Jones pilkallisella äänellä, mutta, kuten näin, vähän hämmästyneenä toisen varmasta käytöksestä.
"On hyvin omituinen ihminen," vastasi Holmes pyörähtäen ympäri korollaan. "Toivon pian saavani esittää teidät tuolle kunnia-arvoisalle parille. — Sanoisin teille pari sanaa, Watson."
Menimme käytävään.
"Tämä odottamaton tapaus," sanoi hän, "on saattanut meidät unohtamaan matkamme alkuperäisen tarkoituksen."
"Olen juuri miettinyt sitä," vastasin, "että miss Morstan on tässä kauhistavassa paikassa."
"Ei. Teidän täytyy seurata häntä kotiin. Hän asuu mrs Cecil
Forresterin luona Ala Camberwellissä, — sinne ei ole pitkä täältä.
Odotan teitä täällä, jos ajatte tämän kautta. Tahi ehkä olette liian
väsynyt?"
"En suinkaan. En luule saavani lepoa, ennenkuin olen kuullut enemmän tästä harvinaisesta asiasta. Olen nähnyt lukemattomia elämän synkkiä puolia, mutta minä vakuutan teille, että tämän illan monet merkilliset tapahtumat ovat saattaneet koko hermostoni epäkuntoon. Mutta tahtoisin hyvin mielelläni lopettaa asian teidän seurassanne nyt, kun kerran olen mennyt niin pitkälle."
"Läsnaolonne olisi minulle suureksi hyödyksi," vastasi hän. "Me selitämme asian itseksemme ja annamme tuon Jones-herran vapaasti iloita kaikista houreista, joita hänen päähänsä pöllähtää. Kun olette saattaneet miss Morstanin kotiin, pyytäisin teidän ajamaan Pinchin Lanelle, n:o 3, joen rannalla Lambethissa. Kolmannessa tulossa oikealla puolella asu eräs lintujen täyttäjä, — Sherman nimeltä. Ikkunassa näette kärpän, joka pitää kaninin poikaa suussaan. Herättäkää ukko Sherman, tervehtikää minulta ja sanokaa että minä tarviten Tobyn heti. Tuotte sitte Tobyn kanssanne tänne."
"Koira, luultavasti?"
"Niin, kummallinen otus jotakin sekarotua, varustettuna ihmeteltävällä vainulla. Ennen käytän Tobya avukseni kuin koko Lontoon polisijoukkoa."