Hän meni hitaasti eteenpäin kynttilöilleen tämän kummallisen eläinperheen läpitse, jonka hän oli koonnut ympärilleen. Epävarmassa liehuvassa valossa erotin hämärästi kiiltäviä silmiä, jotka tuijottivat vastaamme joka nurkasta ja sopesta. Katto-orretkin olivat täynnä lintuja, jotka häiriintyneinä puheestamme, laiskasti vaihtoivat jalkaa, jolla olivat levänneet.
Toby näytti olevan ruma, pitkäkarvainen elukka, typpeillä korvilla, puoleksi vainu puoleksi lintukoira, ruskea ja valkotäplikäs ja käynti oli kömpelö, vaappuva. Hetken epäiltyään otti hän sokeripalan, jonka vanha luonnontutkija antoi minulle, ja kun liitto siten oli vahvistettu, tuli hän mukanani roskiin eikä ollut ollenkaan vastahakoinen seuraamaan minua. Kello löi kolme ollessani Pondicherry Lodgen ulkopuolella. Ent. nyrkkitaistelija Mc Murdo oli vangittu kanssarikoksellisena, ja sekä hän että mr Sholto oli viety polisivartijakonttooriin. Kaksi konstaapelia vartioivat kapeaa käytävää, mutta antoivat minun mennä sisään koirineni kun ilmoitin salapolisin nimen.
Holmes seisoi portaitten yläpäässä kädet taskuissa ja piippuansa polttaen.
"Kah, siinä hän on!" huudahti Holmes. "So juu, poikani! Athelney Jones on poissa. Täällä on oltu uskomattoman nopeita sittekun lähditte. Hän ei ole ainoastaan vanginnut ystäväämme Thaddeusta, vaan myöskin portinvartijan, emännöitsijän ja intialaisen palvelijan. Me olemme yksin talossa lukuunottamatta yhtä konstaapelia. Jättäkää koira tänne ja tulkaa mukaani."
Kiinnitimme Tobyn pöydänjalkaan eteisessä ja menimme ylös portaita. Huone oli samassa kunnossa kuin olimme sen jättäneet paitsi että lakana oli levitetty kuolleen yli. Polisikonstaapeli istui väsyneen muotoisena nurkassa.
"Lainatkaa minulle lyhtynne, konstaapeli," sanoi seuraajani. "Sitokaa nyt tuo paperilippu kaulaani, niin että se rippuu rinnalle. Kiitos! Nyt pitää minun riisua sukat ja kengät. Olkaa hyvä ottakaa ne mukaanne alas. Watson. Minä huvitteleiksen kiipimällä vähäsen. Ja kastakaa sitte nenäliinani kreosootiin. Hyvä on. Tulkaa nyt kanssani vinttikomeroon."
Kiipesimme sinne aukosta. Holmes suuntasi lyhdynvalon vielä kerran jälkiin tomussa.
"Tahdon, että te erityisesti huomaatte näitä jälkiä," sanoi hän.
"Huomaatteko mitään merkillistä niissä?"
"Ne ovat lapsen tahi pienikasvuisen naisen." vastasin minä.
"Ei; mutta, jos ei ota huomioon niiden suuruutta. Ettekö huomaa mitään muuta?"