"Vesitynnyri."
"Kannellako varustettu?"
"Niin."
"Eikö missään näy tikapuita?"
"Ei."
"Kirottu mies! Tässähän suorastaan taittaa selkänsä. Mutta täytyyhän minun päästä alas, koska hän on voinut kiipiä ylös. Nurkkakouru tuntuu vankalta. Nyt annan luistaa kaikissa tapauksissa!"
Kuului jalkojen rapinaa ja lyhty alkoi hiljalleen laskeutua alas.
Keveästi hyppäsi hän ensin tynnyrille ja siitä maahan.
"Olipa helppoa seurata häntä," sanoi Holmes vetäen jalkaansa sukat ja kengät. "Tiilikivet olivat irroittuneet pitkin matkaa, ja kiireissään oli hän pudottanut tämän."
Esine, jonka hän näytti minulle, oli pieni tasku eli pussi palmikoiduista erivärisistä ruohoista ja sen reunaan oli neulottu koreita helmiä.
Muodoltaan ja suuruudeltaan oli se paperossikotelon kaltainen. Se sisälsi puolen tusinaa tummasta puusta tehtyjä piikkejä, toisesta päästä teroitetut ja toisesta pyöristetyt, samallaisia kuin se, joka oli sattunut Bartholomeus Sholtoon.