Hän meni ovea kohden, mutta Athelney Jones asettui hänen eteensä.
"Odottakaa vähäisen, ystäväni," sanoi hän. "Teillä on tärkeitä tietoja annettavana, ettekä te saa mennä matkaanne. Aiomme pidättää teidät täällä joko tahdotte tahi ei, kunnes ystävämme tulee kotiin."
Ukko lähti vauhdilla oveen päin, mutta kun Athelney Jones asetti leveän selkänsä sitä vastaan, huomasi hän, ettei hyödyttänyt tehdä vastarintaa.
"Joo, tämäpä on kohteliasta vastaanottamista, tämä!" huudahti hän lyöden kepillään lattiaan. "Tulen tänne tapaamaan erästä herraa, jonka tunnen ja sitte te molemmat, joita en elämässäni ole nähnytkään, valloitatte minut noin, ja kohtelette minua tuolla tapaa!"
"Te ette tule kärsimään mitään vahinkoa," sanoin ukolle. "Palkitsemme teitä tuosta turhaankulutetusta ajasta. Istukaa tuohon sohvalle — ei teidän luultavasti tarvitse kauaakaan odottaa."
Hän meni jotenkin vastahakoisesti lattian poikki ja istui kasvot tuettuna käsiinsä. Jones ja minä sytytimme sikarimme ja jatkoimme keskustelua. Mutta yht'äkkiä Holmesin ääni keskeytti meidät.
"Pidän, että voisitte tarjota minullekin sikarin," sanoi hän.
Hämmästyimme suuresti. Tuossa istui Holmes aivan vieressämme ja näytti hyvin hauskutetulta.
"Holmes!" huusin minä. "Tekö täällä! Mutta missä on ukko?"
"Tässä ukko on," vastasi hän ottaen päästään valkoisen varatukan. "Tässä hän on — varatukka, poskiparta, kulmakarvat. Tiesin että valepukuni oli jotenkin hyvä, mutta en luullut että se kestäisi tätä koetusta."