"Jo riittää, Bürger", hän sanoi, "sytytä jälleen."
Mutta hänen toverinsa alkoi nauraa, ja tuossa ympyriäisessä suojamassa kuului ääni joka taholta yht'aikaa.
"Tunnut levottomalta, Kennedy", lausui hän.
"Hei, sytytä jo toki kynttilä!" pyysi Kennedy kärsimättömästi.
"On omituista, Kennedy, että minä en kykenisi äänestäsi vähääkään päättelemään missä sinä seisot. Voisitko sinä sanoa missä minä olen?"
"En; tunnut olevan kaikkialla".
"Ellei minulla olisi lankaa kädessäni, niin en aavistaisikaan minne päin mennä."
"Etpä tietenkään. Raapaise tulitikku ja lopeta tämä joutavoiminen."
"Kuulehan, Kennedy, tietääkseni on sinulla kaksi mielihalua. Sinua viehättää seikkailu ja esteen voittaminen. Seikkailu on tiesi löytäminen tästä katakombista. Vastuksena on pimeys ja ne pari tuhatta väärää käännettä, jotka saavat tien työlääksi. Mutta sinun ei ole tarvis hätäillä, aikaa on yllinkyllin, ja haluaisin että silloin tällöin levähtämään pysähtyessäsi ajattelisit neiti Mary Saundersonia ja tokko kohtelit häntä ihan kunnollisesti."
"Sinä paholainen, mitä tarkotat?" karjui Kennedy. Hän juoksenteli pikku kehissä ja haparoitsi molemmin käsin sysimustaa ilmaa.