"Kuulin teidän saapuneen. Pahottelen ettei päällikkö ole täällä teitä vastaanottamassa. Hän on lähtenyt rajalle."
"Rykmenttini on Wady Hallassa. Minun on kai ilmottauduttava sinne heti?"
"Ei, sain toimekseni antaa teille määräyksen." Hän astui seinällä riippuvan kartan luo ja viittasi paperossillaan. "Näette tuon paikan. Se on Kurkurin keidas — hieman hiljainen, pelkään, mutta raitis ilma siellä on. Teidän tulee lähteä sinne niin pian kuin mahdollista. Siellä tapaatte komppanian yhdeksättä rykmenttiä ja puoli skvadronaa ratsuväkeä. Te otatte päällikkyyden."
Hilary Joyce katseli nimeä, joka oli painettu kahden mustan viivan risteykseen; ylt'ympäri oli kartta aivan tyhjä useamman tuuman alalla.
"Kylä, sir?"
"Ei, lähde. Eikä varsin hyvää vettäkään, mutta te totutte pian natroniin. Se on tärkeä paikka, kahden karavanitien yhtymäkohta. Kaikki tiet ovat nyt luonnollisesti suljetut, mutta ei voi koskaan tietää, vaikka jonkun onnistuisi pujahtaa läpi."
"Olemme siellä kai estääksemme rosvoomista?"
"Meidän kesken sanoen siellä ei tosiaankaan ole mitään rosvottavaa. Olette siellä nappaamassa kiinni sanansaattajia. Niiden täytyy levätä lähteillä. Olette vasta äskettäin saapunut, mutta tunnette kai jo sen verran tämän maan oloja että tiedätte paljo tyytymättömyyttä olevan vallalla ja kalifin luultavasti yrittävän antaa tietoja puoluelaisilleen. Senoussi taasen asuu tuolla päin" — hän heilautti paperossiaan länteen päin, "ja kalifi ehkä lähettää hänelle sanansaattajan sitä tietä. Velvollisuutenne kaikessa tapauksessa on vangita jokainen tulija, ja ottaa selvä hänen hommistaan ennen kuin päästätte hänet. Ette kai puhu arapiankieltä?"
"Opettelen sitä parast'aikaa, sir."
"No, siellä saattekin hyvää aikaa opiskella. Ja teillä on alkuasukasupseeri, Ali … mikä hänen sukunimensä nyt olikaan — hän osaa englantia ja voi olla tulkkina teille. Hyvästi nyt, mainitsen ilmottautumisenne päällikölle. Lähtekää nyt paikallenne niin nopeasti kuin voitte."