"Tahdotko puhua nyt?" kysyi Joyce rivakasti.
Vanki myhäili partaansa sivellen.
"Heittäkää pois koko roska!" huudahti Joyce suuttuneena ja hypähti seisaalleen. "Ei kannata yrittää pelottaa tuota miestä. Hän tietää ettemme voi ryhtyä tositoimiin. Mutta minä voin pieksättää hänet ja sen teen, jollei hän saa takaisin kielensä käyttöä huomisaamuksi; nahan minä nyljetän hänen seljästään, niin totta kuin nimeni on Joyce. Sano se hänelle. Joko sanoit?"
"Jo, sir."
"Sen päälle saat nukkua, senkin Adonis, ja antakoon se sinulle makeita unia."
Hän keskeytti istunnon, ja järkähtämättömän tyynenä kuten ennenkin kulki vanki vartijainsa saattamana saamaan illallistaan, riisiä ja vettä.
Hilary Joyce oli hyväsydäminen mies ja hänen omaa untaan suuresti häiritsi ajatus siitä rangaistuksesta, jonka oli määrännyt seuraavaksi päiväksi. Hän toivoi että paljas pampun ja ruoskan näkeminen saisi vangin luopumaan uppiniskaisuudestaan. Sitte hän ajatteli kuinka kamalaa olisi, jos mies sitte jälkeenpäin todellakin huomattaisiin mykäksi. Se mahdollisuus teki häneen niin pahan vaikutuksen, että hän päivän koittaessa miltei oli päättänyt lähettää muukalaisen vahingoittamattomana Assuaniin. Mutta kuinka huono ratkaisu se olisi jutulle! Hän makaili vielä vuoteellaan ja mietiskeli, kun kysymys äkkiä selvisi itsestään. Ali Mahomet ryntäsi telttiin.
"Sir", huusi hän, "vanki on poissa!"
"Poissa!"
"Niin, ja teidän paras ratsastuskamelinne. Telttiin on leikattu reikä, ja hän on aamuyöstä päässyt livahtamaan pakoon!"