"Niin, kapteeni Joyce", sanoi kenraali ankaralla järkähtämättömällä äänellään, "en voi onnitella ensimäisiä opinalkeitanne egyptiläisessä armeijassa. Kuten tiedätte on jokainen englantilainen upseeri tässä armeijassa huolellisesti valikoittu, sillä onhan minulla koko brittiläinen armeija, mistä saa miehiä. Olisi vääryys toisia kohtaan, jos jättäisin sikseen ilmeisen selvän älyn tai innon puutteen. Otaksun että everstinne Royal Mallows-rykmentissä, josta olette tullut, on iloissaan, kun saa teidät takaisin rykmenttiinsä."
Hilary Joycen sydän oli niin raskas, ettei hän voinut hiiskua sanaakaan.
"Huomenna ilmotan teille ratkaisevan päätöksen."
Joyce teki kunniaa ja kääntyi ovelle.
"Sen päälle saat nukkua, senkin Adonis, ja tuottakoon se sinulle makeita unia!"
Joyce kääntyi hämmästyneenä. Missä oli nuo sanat lausuttu ennen? Kuka oli käyttänyt niitä?
Kenraali oli noussut seisaalleen. Sekä hän että tiedustajaosaston päällikkö nauroivat. Joyce tuijotti tuohon kookkaaseen vartaloon, suoraan ryhtiin ja harmaisiin tutkimattomiin silmiin.
"Hyvä Jumala!" läähätti hän.
"Niin, kapteeni Joyce, nyt olemme kuitit!" sanoi kenraali ja ojensi hänelle kätensä. "Tuotitte minulle epämieluisan hetken kirotulla hehkuvanpunaisella hevosenkengällänne. Olen maksanut teille samalla mitalla. Eikä enää puhettakaan teidän siirtämisestänne Royal Mallows-rykmenttiin."
"Mutta, sir — mutta —"