"Mitä vähemmän kysymyksiä, sen parempi, kenties. Mutta tietysti tuntuu juttu jokseenkin hämmästyttävältä. Minulla oli pieni yksityisasia Kabbabish-heimolle, jota ei kukaan muu voinut suorittaa. Paluumatkalla tulin vartiopaikallenne. Iskin lakkaamatta silmää teille, saadakseni puhutella teitä kahden kesken."
"Niin, nyt alan ymmärtää."
"En voinut ilmaista itseäni kaikille noille mustille, sillä miten olisin sitte enää seuraavalla kerralla voinut käyttää tekopartaani ja arapialaista pukuani? Panitte minut kiusalliseen asemaan, mutta lopuksi onnistuin saamaan lausutuksi pari sanaa egyptiläiselle upseerillenne, joka auttoi minua karkaamaan."
"Aah, Mahomet Alille!"
"Käskin hänen pysymään vaiti. Minun oli kuitattava tilini teille. Mutta kahdeksalta syömme päivällistä, kapteeni Joyce. Elämme täällä yksinkertaisesti, mutta luullakseni voin kestitä teitä hiukan paremmin kuin te Kurkurissa minua."
Luku Koraanista.
Monet tunsivat Alphonse Lacourin hänen vanhoina päivinään. Vuoden 1848 kapinasta asti, kunnes hän Krimin sodan toisena vuonna kuoli, oli hän aina tavattavissa samassa Provence-kahvilan nurkassa St. Honoré-kadun varrella; hän tuli sinne kello yhdeksän iltaisin ja läksi pois sitte kun ei enää löytänyt ketään, jonka kanssa olisi jutellut. Tarvittiin jonkunverran itsensähillitsemistä tuota vanhaa diplomaattia kuunnellessa, sillä hänen historiansa olivat hyvin uskomattomia ja hän oli nopea huomaamaan pienimmänkin hymyn vilahduksen tahi kulmakarvojen kohotuksen. Silloin suoristi hän pitkän pyöreän selkänsä, nosti voimakasta leukaansa ja hänen r:nsä sorisi kuin rumpu. Ja silloin oli kuulijan hyvä poistua.
Muistetaan kyllä vielä hänen historiansa Talleyrandista ja viidestä ostroninkuoresta, ja hänen tavattoman hullu kertomuksensa Napoleonin toisesta käynnistä Ajacciossa. Edelleen hänen sangen seikkaperäinen romaaninsa (johon hän ei milloinkaan johtunut, ennen kuin alkoi tyhjentää toista viinipulloaan) keisarin paosta St. Helenan saarelta — kuinka hän eleskeli kokonaisen vuoden Filadelfiassa, sill'aikaa kun kreivi Herbert de Bertrand, joka muka oli hänen elävä kuvansa, edusti häntä vankeudessa. Mutta kaikista hänen historioistaan tunnetuin oli juttu koraanista ja ulkomaanministerin kuriirista. Ja kuitenkin, kun monsieur Otton muistiinpanot julkaistiin painosta, huomattiin että vanhan Lacourin uskomattomissa väitteissä todella oli perää.
"Tietäkää monsieur", oli hänellä tapana sanoa, "että jätin Egyptin sitte kun Kleber murhattiin. Olisin mielelläni jäänyt, sillä minulla oli parhaillaan tekeillä käännös Koraanista, ja meidän kesken sanoen minä siihen aikaan tuumailin kääntyä muhametinuskoon, sillä minua hyvin suuresti miellyttivät sen terveet periaatteet avioliitosta. Mutta ne olivat tehneet uskomattoman erehdyksen kieltäessään viinin, ja siihen kallioon aina ajoi karille se mufti, joka koetti käännyttää minua. Kun vanha Kleber kuoli ja Menou tuli ohjaksiin, tunsin olevan ajan siirtyä. Minun ei sovi puhua omasta kyvystäni, monsieur; mutta ymmärrättehän ettei mies mielellään anna aasin ratsastaa niskassaan. Otin mukaani koraanini ja paperini Lontooseen, jonne ensimäinen konsuli oli lähettänyt monsieur Otton tekemään rauhansopimusta, sillä sekä ranskalaiset että englantilaiset olivat kovin kyllästyneitä sotaan, jota oli kestänyt kymmenen vuotta. Tässä suhteessa olin suureksi hyödyksi monsieur Ottolle englanninkielen taitoni perusteella ja myöskin, jos sanonkin sen itse, luontaisen lahjakkaisuuteni kautta. Ne olivat onnellisia päiviä mitkä vietin Bloomsbury squaren varrella.
"Monsieur Otto, lähettiläämme, oli hirveässä puuhassa tuon rauhansopimuksen kanssa, ja koko hänen esikuntansa oli vähällä nääntyä kuoliaaksi. Englannin ulkomaanministerinä oli milord Hawkesbury ja hänen kanssaan meidän oli väitteleminen. Voitte ymmärtää, ettei se ollut mitään lastenleikkiä. Kymmenvuotisen sodan aikana oli kukin kansa napannut itselleen yhtä ja toista, mikä oli kuulunut toisille tahi heidän liittolaisilleen. Mitä oli jätettävä takaisin? Ja mitä oli pidettävä? Onko tämä saari yhtä arvokas kun tuo niemimaa? Jos teemme tämän Venetsiassa, teettekö sitte tuon Sierra Leonessa? Jos luovutamme sulttaanille Egyptin, niin annatteko te takaisin Hyväntoivonniemen, jonka olette ottaneet liittolaisiltamme hollantilaisilta? Niin vääntelimme ja kääntelimme me; ja näin monsieur Otton useasti palaavan lähetystöön niin uupuneena että hänen sihteerinsä ja minun täytyi miltei nostaa hänet vaunuista sohvalle. Mutta lopulta saatiin asia järjestetyksi, ja tuli se ilta, jona sopimus vihdoin allekirjotettaisiin.