"Voi monsieur, voitte ajatella millaisessa hirveässä epätietoisuudessa vietimme sen päivän. En milloinkaan unohda noita hitaita tunteja, kun istuimme yhdessä ja säpsähdimme kuullessamme etäältä pienimmänkään huudon, peljäten että se oli ensimäinen ilmaus siitä ilosta, jonka uutinen herättäisi Lontoossa. Monsieur Otto tuli vanhaksi mieheksi tuona yhtenä päivänä. Mitä minuun tulee, on minun helpompi mennä vaaraa vastaanottamaan kuin odotella sitä. Läksin sentähden illemmällä kaupungille. Kuljeskelin sinne tänne. Olin monsieur Angelon miekkailukoulussa, monsieur Jacksonin kokoushuoneessa, Brooksin klubissa, edustajakamarin keskusteluhuoneessa, mutta missään en kuullut uutisia. Oli kuitenkin mahdollista, että milord Hawkesbury oli saanut tietoja samalla tavalla kuin me. Hän asui Harley kadun varrella, ja siellä piti sopimuksen saada allekirjotuksensa samana iltana kello kahdeksan. Pyysin monsieur Ottoa ennen lähtöään juomaan pari lasia burgundia, jotta hänen kalpeat kasvonsa ja vapisevat kätensä eivät herättäisi englantilaisen ministerin epäluuloa.
"Niin, me läksimme lähetystön vaunuilla yhdessä noin puoli kahdeksalta. Monsieur Otto läksi yksinään sisälle, mutta pian, muka noutaakseen salkkuaan, hän tuli taas ulos ja sanoi ilosta loistavin kasvoin, että kaikki oli hyvin.
"'Hän ei tiedä mitään', kuiskasi hän. 'Voi, jos seuraava puoli tuntia olisi jo mennyt.'
"'Antakaa minulle viittaus, kun asia on valmis', sanoin minä.
"'Miksi niin?'
"'Jotta mikään sanansaattaja sitä ennen ei keskeyttäisi teitä. Minä lupaan pitää huolen siitä — minä Alphonse Lacour.'
"Hän puristi lujasti kättäni. 'Jollakin tekosyyllä siirrän yhden kynttilöistä ikkunan ääressä olevalle pöydälle', sanoi hän ja riensi sisälle, minun jäädessäni seisomaan kadulla vaunujen vieressä.
"Siis jos vain puoli tuntia voisimme varjella itseämme keskeytykseltä olisi voitto meidän. Olin tuskin alkanut laatia suunnitelmiani, kun jo näin vaunujen lyhtyjen huimaa vauhtia lähenevän Oxford kadulta. Entäs jos se olisi kuriiri! Mitä voisin tehdä? Olin valmis tappamaan hänet — niin, tappamaan hänet mieluummin kun olisin sallinut työmme tuhoutua viime hetkellä. Tuhansia ihmisiä kuolee, jotta sota tulisi kunniarikkaaksi. Miksi ei yksi kuolisi, jotta saataisiin kunniarikas rauha? Mitä minä välitin, jos joutuisinkin mestauslavalle? Olisin tullut uhrautuneeksi maani puolesta. Minulla oli pieni, käyrä turkkilainen veitsi vyössäni. Laskin käteni sen kahvaan, mutta levottomuuttani herättäneet vaunut vierivätkin siivosti ohitseni.
"Mutta joku muu voisi tulla. Minun täytyi olla valmiina. Ennen kaikkia piti välttää lähetystön joutuminen pahaan valoon. Käskin ajurimme ajaa kappaleen matkaa syrjään, ja sitte huusin vuokra-ajurin. Puhuttelin häntä ja annoin hänelle kultakolikon. Hän ymmärsi että joku erityinen palvelus oli kysymyksessä.
"'Saat toisen samanlaisen lisää, jos teet niinkuin sanon', huomautin minä.