"Vaunut olivat vierineet pitkin Harley katua, mutta määräysteni mukaisesti ne nyt kääntyivät ja kulkivat ylös katua jälleen.
"'Haloo!' huusi hän. 'Mitä on tämä?'
"'Mikä sitte?' kysyin minä.
"'Me käännymme. Missä on lord Hawkesbury?'
"'Tapaamme hänet heti.'
"'Päästäkää minut pois!' huusi hän. 'Tämä on jotakin petosta. Ajuri, seisauta! Päästäkää minut pois, sanon minä!'
"Sinkosin hänet takaisin, kun hän koetti vääntää vaunujen oven kahvasta. Hän karjui apua. Minä panin käteni hänen suulleen. Hän puri minua. Otin hänen oman kaulahuivinsa ja sidoin sen hänen suulleen. Vielä mukisi hän, mutta hänen äänensä hukkui vaunujen jyrinään. Kuljimme ministerin talon ohi, eikä ikkunassa ollut kynttilää.
"Sanansaattaja istui tovin hiljaa ja näin hänen kiiluvien silmiensä tuijottavan minuun hämyssä. Hän oli kai puolittain huumaantunut heittoni voimasta. Ja kenties hän myöskin harkitsi mitä ensi työkseen yrittäisi. Pian hän sai suunsa osittain vapautetuksi kaulahuivista.
"'Voitte ottaa kelloni ja kukkaroni, kunhan päästätte minut menemään', esitti hän.
"'Sir', vastasin minä, 'olen yhtä kunniallinen mies kuin te itsekin.'