"Ja se oli?"
"Nuo tuhannen frangia, herra eversti — —"
"Ei kolikkoakaan ennen kuin juttusi on koeteltu. No! kuka on miehiäni murhannut?"
"Chateau Noirin kreivi Eustache."
"Valehtelet!" tiuskaisi eversti vihaisesti. "Herrasmies ja ylimys ei ole voinut mokomiin rikoksiin ryhtyä."
Talonpoika kohautti olkapäitään.
"Ilmeisesti ette kreiviä tunne. Asianlaita on seuraava, herra eversti. Totta on se mitä sanon enkä pelkää teidän tutkimuksianne siitä. Chateau Noirin kreivi on kova mies: parhaimpinakin aikoinaan hän oli kova mies. Mutta sittemmin hän on ollut ihan hirveä. Se johtuu hänen poikansa kuolemasta, nähkääs. Hänen poikansa palveli Douayn väessä ja joutui vangiksi, ja sitte Saksasta palatessaan hän menetti henkensä. Hän oli kreivin ainoa lapsi, ja me tosiaankin kaikki luulemme että tapaus on vienyt häneltä järjen. Talonpoikineen hän seuraa saksalaisia joukkoja. En tiedä kuinka monta hän lieneekään tappanut, mutta hän se surmattujen otsaan ristin leikkaa, sillä se on hänen sukunsa kilpimerkki."
Se oli totta. Jokaisen murhatun etuvartijan silmäkulmien poikitse oli silpaistu Antreaan risti ikäänkuin metsästyspuukolla. Eversti taivutti jäykkää selkäänsä ja kuljetti etusormeansa pöydällä olevaa karttaa pitkin.
"Chateau Noir ei ole neljää lieutä etäämpänä", hän sanoi.
"Matkaa on kolme ja kilometri päälle, herra eversti."