He saivat tähystää pieneen ja hyvin köyhästi kalustettuun kamariin. Vanhanpuoleinen, puvustaan päättäen palvelusväkeen kuuluva mies lueskeli lepattavan kynttilän valossa risaista sanomalehteä. Hän nojausi puutuolinsa selkämystään jalat edessään olevalla laatikolla, ja toisella tuolilla hänen vieressään oli pullo valkeata viiniä ja pikari puolillaan. Kersantti työnsi neulakivärinsä ruudun läpi ja mies ponnahti kirkaisten jaloilleen.
"Hiljaa, henkesi tähden! Talo on saarrettu, etkä heti voi paeta. Käy avaamaan ovi, tai emme sisään tullessamme anna mitään armoa."
"Jumalan tähden, älkää ampuko! Minä avaan! Minä avaan!" Hän ryntäsi huoneesta lehti vielä kouraansa rutistuneena. Hetkistä myöhemmin kiertyi matala ovi vanhojen lukkojen rauskuessa ja telkien kalistessa sepo seljälleen, ja preussiläiset samosivat kivilaakaiseen käytävään.
"Missä on kreivi Eustache, Chateau Noirin herra?"
"Isäntäni! Hän on ulkona, herra kapteeni."
"Ulkona tähän aikaan yöstä? Henkesi menetät, jos valehtelet!"
"Puhun totta, herra kapteeni. Hän on ulkona!"
"Missä?"
"En tiedä."
"Mitä tekemässä?"