"Juokaa!" hän sanoi. "Se on parasta kellarissani, eikä sen veroista löydy Rouenin ja Parisin välillä. Juokaa, herraseni, ja olkaa iloinen! Alhaalla on kylmää paistia. Meillä on kaksi hummeria, juuri tullutta Honfleurista. Ettekö haluaisi yrittää toista ja maukkaampaa illallista?"
Saksalainen upseeri pudisti päätään. Mutta hän tyhjensi lasin, ja hänen isäntänsä täytti sen vielä kerran ja koetti saada häntä tilaamaan yhden tahi toisen herkkupalan.
"Huoneessani on kaikki käytettävänänne. Teidän tarvitsee vain virkkaa sananen. — Sallikaa minun nyt kertoa teille eräs historia, sill'aikaa kun juotte viiniänne. Olen kovin ikävöinyt saada jutella sen jollekulle saksalaiselle upseerille. Se koskee poikaani, ainoaa lastani, Eustachea, joka otettiin vangiksi, ja sai loppunsa pakoretkellä. Se on omituinen pikku juttu, ja luulen voivani taata teille, ettette milloinkaan unohda sitä.
"Tietäkää, että poikani oli tykkiväessä, nuori kaunis mies, kapteeni Baumgarten, ja äitinsä ylpeys. Äiti kuoli viikon kuluttua siitä kun saimme tiedon Eustachen kuolemasta. Sen tiedon toi meille muuan upseeri, hänen toverinsa, joka oli ollut hänen vierellään koko ajan ja pelastui, kun poikani sitävastoin kuoli. Kerron teille kaiken mitä hän kertoi minulle.
"Eustache joutui vangiksi Weissenburgissa 4 p:nä elokuuta. Vangit jaettiin ryhmiin ja lähetettiin eri teitä Saksaan. Eustache vietiin 5 p:nä Lauterburg nimiseen kylään, missä komentava saksalainen upseeri kohteli häntä ystävällisesti. Tämä ihmisystävällinen eversti tarjosi nälkäiselle pojalle illallisen, palveli häntä parhaalla mitä hänellä oli, avasi pullon hyvää viiniä kuten olen koettanut tehdä teille, ja antoi hänelle omasta laatikostaan sikarin. Saanko pyytää teitä ottamaan sellaisen minulta?"
Saksalainen pudisti taas päätään. Hänen kauhunsa oli kerrassaan lamauttava, hänen istuessaan tuolilla katsellen kreivin hymyileviä huulia ja kimeltäviä silmiä.
"Eversti oli, kuten sanottu, hyvä pojalleni. Mutta onnettomuudeksi vietiin vangit seuraavana päivänä Rheinin yli Ettlingeniin. Siellä heillä ei ollut yhtä hyvää onnea. Upseeri, joka vartioitsi heitä, oli roisto, ilkiö, kapteeni Baumgarten. Hänellä oli huvina nöyryyttää ja rääkätä urheita miehiä, jotka olivat joutuneet hänen valtaansa. Illalla, kun poikani vastasi riuskasti hänen herjauksiinsa, hän löi poikaani silmäkulmaan, tällä tavalla!"
Isku herätti kaikua salissa. Saksalaisen kasvot vaipuivat eteenpäin, hän laski kätensä silmän päälle, ja veri tippui sormien lomasta. Kreivi istuutui taas tuolille.
"Isku rumensi kasvoja, ja tuo lurjus ivaili hänen ulkomuotoaan. Sivumennen sanoen, te itse olette tällä hetkellä hieman hullunkurisen näköinen, kapteeni, ja everstinne varmaan sanoisi, että olette ollut kaduilla mellastamassa. Mutta minä jatkan … poikani nuoruus ja hänen avuttomuutensa — sillä hänen taskunsa olivat tyhjät — herätti sääliväisyyttä eräässä hyväsydämisessä majurissa, ja hän lainasi pojalleni kymmenen louisdoria omasta taskustaan ilman minkäänlaista vakuutta. Teidän käsiinne kapteeni Baumgarten, jätän tässä takaisin nuo kymmenen kultarahaa, kun en tunne lainanantajan nimeä. Olen sydämestäni kiitollinen tästä ystävällisyydestä, jota on osotettu pojalleni. Se viheliäinen julmuri, jolla oli saattueen päällikkyys, seurasi vankeja Durlachiin ja sieltä Karlsruheen. Hän loukkasi poikaani kaikella tavalla, syystä että Chateau Noir-luonne ei tahtonut taipua välttämään hänen vihaansa teeskennellyllä alamaisuudella. Niin, tuo raukkamainen konna, jonka sydänveri vielä joskus tahmaantuu sormiini, uskalsi lyödä poikaani kämmenillään, potkia häntä, temmata karvoja hänen viiksistään — kohdella häntä tällä tavalla — tällä tavalla — ja tällä tavalla!"
Saksalainen vääntelehti ja rimpuili vastaan. Hän oli avuton tuon valtavan jättiläisen edessä, jonka iskut satelivat nopeina. Kun hän vihdoinkin, puolisokeana ja tupertuneena, sai noustuksi seisaalleen, singottiin hänet heti takaisin isolle tammituolilleen. Hän nyyhkytti voimattomassa vihassa ja häpeässä.