HARRI. Mitä?
JUSSI. En aikonut sitä tänäpäivänä vielä teille sanoa, mutta koska satuitte meidät näkemähän, niin samahan se on, vaikka puhun siitä jo nyt. Liisa ja minä, me olemme päättänehet mennä naimisihin.
HARRI. Vai niin! Johan minä eilen näin, että teillä jonkinlaista teerenpeliä oli. Mutta että kohta naimisihin. — Lapsiahan te vielä olette.
JUSSI. En minä ole enää lapsi.
HARRI (Leppeästi.) Te olette päättänehet — Mutta jos minä sanon: ei.
JUSSI. Minä toivon, että te ette sitä sano.
HARRI (Ankarammin mutta kumminkin vain kiusoitellen.) Mutta jos minä sanon: ei!
JUSSI. Silloin me menemme naimisihin ilman teidän lupaanne.
HARRI (Toruvasti.)
JUSSI (Katsoo hetkisen Jussiin. — Hymähtää.) Taidat olla mun poikani. Ja silloin on aivan turhaa, että rupeamme riitelemähän. Valmihimpaa ei siitä tule. — Oikeastansa ei mulla mitään erityistä naimiskauppaanne vastahan olekaan (Liisalle.) Työtä sinä olet oppinut tekemähän. Ja se, että olet köyhä, ei merkitse paljon. Ei emännän perinnöt kumminkaan kestä kuin Tuomahanpäivästä jouluhun. Mutta meillä on jo emäntänä Maija. Ja yhtehen talohon ei niitä mahdu kahta. Sentähden täytyy teidän odottaa. Ja onhan teillä vielä aikaa. Nuoria olette kumpikin (Liisalle.) Mutta siksi aikaa täytyy sun muuttaa muualle, sillä ei kihlattu pari saa yhdessä asua.