HEIKKI. Mutta minä en ymmärrä. Suutarin tähden sinä istut linnassa, etkä sittenkään tahdo puhua. Pelkäätkö sinä häjyjä?
ANTTI (Vilkaisee Heikkiin, hymähtäen.) En.
JUSSI. Ei suutari ole edes kunnollinen häjy. Ne ovat miehiä, mutta suutari on kiero konna. Luikertelemalla se on häjyjenkin joukkohon päässyt. — Oikea häjy ei mene vallesmannilta apua pyytämähän, jos jollekin on kostamista.
AANTTI. Ei menekään. Ne kostavat itse. — Joko ne ovat teidän kylässänne käynehet?
JUSSI. Ei ole vielä tullut mitään suurempaa kyläkunnan rytinää. Ja meidän taloa häjyt näyttävät vähän karttavan.
ANTTI. Kyllä ne kostoa hautovat.
HEIKKI. Jaa siitä, kun ne saivat täällä vähän selkähänsä (Jussille.)
Teidänkö hevosia ne silloin aikoivat ottaa?
JUSSI (Heikille) Ei, kun toiskan. — (Antille) Kyllähän ne kostaa yrittävät, mutta silloin täytyy niitä taas miesvoimalla opettaa, vaikka vallesmanni pitääkin sitä epäjärjestyksenä.
ANTTI. Mitähän se vallesmanni oikein tahtoisi. Taitaa olla hullu koko mies tai aina nousuviinassa.
HEIKKI (Jussille.) Kuules, mikä se oli se kirja, josta sinä kerroit? Se viinan — viinanhimon kirja?