SALTTU. KAAPPO. Älä huuda. Sun ei Hyvät ihmiset, Minähän kannata huutaa. Pidä olen niin hiljaa kuin vaan pienemmällä leipä- hiiri. Mutta miksei sitä reikäsi. Mutta jos minä taas kannata huutaakin. tahdon, niin minä kyllä Kyllä rengin palkka voin huutaakin. Mulla ei kannattaa yhtä hyvin kuin ole isäntää, joka kykenisi itsellisen muonakin. Hiljaa, komentamahan. Ja minät taikka minäkin rupean — huudan nyt! Houu! — Houu!
KAAPPO ja SALTTU (Karjuvat ensin yksityisiä ääniä vuorotellen, tiheämmin ja tiheämmin, rupeavat sitten huutamaan yhteen ääneen ja asettuvat silloin kumpikin polvilleen tuolinsa päälle nojaten karmiin siten, että otsat ovat melkein kiinni toisissaan. — Huutavat.)
11:s kohtaus.
Edelliset ja Kaisa.
KAISA (Tulee kiireesti ulko-ovesta. Seisahtuu hämmästyneenä.) Mitä helvetillistä elämää te täällä pidätte?!
SALTTU ja KAAPPO (Lopettavat huutamisen mutta jäävät entiseen asentoon.)
KAISA (Ottaa Salttua niskasta kiinni, vie perällä olevan sängyn luo.)
Sinä sen halvattu vaarnaakeli. Laita itsesi kohta nukkumahan
(Kaapolle.) Ja sinä toinen samanlainen! Katso, etten tule ja anna
ympäri korviasi.
KAAPPO (On korjannut pullon taskuunsa ja hiipii hiljakseen ulos.)
KAISA (Saltulle.) No, eikö ole sanasta apua, vaikka tiedät, että sun pitää totella silmän iskusta. Laita itsesi nukkumahan!
SALTTU. Älä nyt. Enhän minä — Mutta kun Kaappo rupesi komeilemahan.