KOLJOLA. Jokaisen kyntäjän jälessä lentelee haaskalintuja etsimässä vakojen pohjasta kupunsa täytettä.
HARRI. Onhan teissä kyllä rehtiäkin väkeä. Mutta ette te sittenkään sovi yhtehen mun uskoni kanssa. — Te kuljette seuroissa ja kulutatte aikaanne viikottain. Kiirehenäkin työaikana ilmestyy joku saarnamies, ja silloin heitetähän työt odottamahan. Pellot jäävät kesannoiksi (Vähän ivallisesti.) Uskonsisaria ja -veljiä kulkee pitäjästä pitäjähän, kestiä pidetähän tuon tuostakin. Jyvähinkalot tyhjentyvät ja ruokavarat vähenevät. — Hm! Sehän on teidän asianne. Voihkikaa vain maailman pahuutta ja kurjuutta. — Mullakin on oma uskoni. Ja uskossansa kukin autuahaksi tulee. Mun evankeliumini on lyhyt ja selvä. Se kuuluu: Tämä maa on niin köyhä, että täällä täytyy jokaisen tehdä työtä. — Sen evankeliumin on nälkä tällä tasangolla opettanut.
KOLJOLA. Ei ihminen elä ainoastansa leivästä —
MAIJA (On tullut astiakaapille.) — vaan jokaisesta sanasta kuin
Jumalan suusta lähtee.
HEIKKI. Mutta kyllä sitä täytyy olla vähän muutakin yritystä kuin ruumiillinen työ. Lukemahan pitäisi kaikkien oppia ja kirjoittamahan ja kaikkien olisi suostuttava raittiutehen.
LIISA (Tulee Maijan luo.) Joko illallinen pannahan pöytähän?
MAIJA. Me söimmekin jo muut paitse isä. Ja Kaappo ei näy olevan kotonakaan.
KOLJOLA (Heikille.) Raittius on sitä renqvistiläistä omahyväisyyttä.
Ei siitä yksistänsä siunausta tule.
HEIKKI. Paljon parempaa olisi vaan elämä täälläkin, jos viinaa lakattaisihin juomasta. Ja vähemmän häjytkin silloin riehuisivat.
JUSSI. Häjyt ja muut hurjapäät pitävät itseänsä myöskin muita parempina. Jokainen heistä koettaa hankkia itsellensä mainetta. Ja muuta keinoa eivät löydä kuin riehumisen (Nousee.) Kaikki ihmiset pyrkivät parempahan. Mutta kaikki kulkevat vielä syrjäpolkuja. Sitä tietä, joka yhdistää polut, ei vielä ole löydetty. Täytyy tulla voimakkaampi herätys, joka antaa täyden selvyyden. Minä en tiedä, mikä se herätys on. Mutta sitä tarvitahan, ja se tulee.