Mut avaruuden aution lempemme lämmittävä on…
Nuo säkeet soivat hänen korvissaan. Ne tuudittavat hänet uneen kuten laineet, jotka laulavat veneen laitaa vasten. Niiden tahti on vuoroin hitaampi, vuoroin nopeampi.
Yht’äkkiä tahti lakkaa, sävel häipyy pois kuin sulaisi se johonkin suureen ja loistavaan, joka tulee häntä vastaan. Kevyet, lämpöiset aallot kantavat häntä sitä kohti, vaikka hänestä koko ajan tuntuu, että hän kävelee. — Nyt Sabina näkee, että se on valoa. Se tulvii häntä vastaan korkealla tunturin rinteellä sijaitsevan majan ovesta. Kaikki on ympärillä pimeää, suunnattoman pimeää. Vain tuo valo loistaa häntä kohti. Ovessa seisoo joku, jonka kasvoja Sabina ei erota, mutta jonka ääni muistuttaa Muurmannin Jonnen ääntä. Ääni kysyy:
— Toitko pojan, Sabina?
— Toin! vastaa Sabina ja ojentaa säteilevin silmin komsiota valoa kohti.
XVII.
Iloinen tuli roihuaa takassa valaisten kirkkaasti pirtin etäisimmänkin sopen. Lunnasjärven Ampru istuu takan ääressä takkavitsoja tervaten. Hän on jälleen päässyt entisestä elämästä kiinni ja nyt hän kiinnittää huomionsa vain kotiaskareihin. Setä Juhani kyyhöttää sänkynsä reunalla. Häntä on koko talven vaivannut kova jalkojen kolotus, niin että hän hädin tuskin pääsee liikkeelle.
Mutta — vaikka takkaan on lyöty vahva juurakko, oikea Lapin »valopuu», ja vaikka on se hetki vuorokaudesta, jolloin tarina tavallisesti luistaa Lapin pirteissä, on Amprun pirtti äänetön. Lapsetkin ovat vaiti. Sen vaikuttaa penkillä istuvan harmaapäisen miehen läsnäolo, joka tuo mieleen muistoja menneiltä päiviltä.
Se on Malmi-Muurman, joka on viimeistä kertaa saapunut vanhoja työmaitaan katsomaan.
Setä Juhani tuijottaa tuleen, seuraten liekkien leikkiä. Yksi juurakon sakara on palamaisillaan loppuun. Se muuttuu harmaaksi, hyötyväpintaiseksi. Setä Juhanin mielikuvituksessa se saa mitä ihmeellisimpiä muotoja. Se on kuninkaantytär, prinsessa Kunigunda, joka uudessa, komeassa puvussaan kumartaa kuninkaanpojalle. Sen selkä taipuu notkeasti… alemmas… yhä alemmas. Mutta kuninkaanpoika on armoton. Hän ei kiinnitä huomiotaan prinsessa Kunigundan nöyrään esiintymiseen. Juurakon sakara painuu yhä alemmas. Sen latvapuoli on melkein tyven tasalla. Rits! Se katkesi.