Yht’äkkiä tärisytti tienoota voimakas paukahdus. Se pani tunturit vapisemaan. Sen synnyttämä kaiku kiiri kauas kuin ukkosen jyminä, ponnahtaen moninkertaisena takaisin vuorten kallioseinistä.
Malmi-Muurman seisoo tunturin laella. Nyt on hänellä lakki päässä ja varsi on suoristautunut täyteen mittaansa. Kasvoilla innostuksen hohde hän katselee sinnepäin, mistä paukahdus kajahti. Hän ei ole enää Joosua. Hän on Napoleon, joka katselee Austerlitzin taistelua. Suuret kallionjärkäleet hänen ympärillään ovat hänen esikuntansa. Kautta Jupiterin! Hänen miehensä aloittivat täsmälleen.
Hän silmää kelloa. Se oli yksi. Hän työskenteli nykyisin kahdella vuorolla. Piti nostaa kiveä ilmoille mahdollisimman suuret määrät. Siksi piti käyttää tarkkaan Lapin lyhyt kesä. Saattoihan kyllä toisinaan työskennellä myöhäiseen syksyynkin, vieläpä talvellakin. Mutta lumenluonti ja suojakatosten laitto nieli paljon varoja. Sen vuoksi hän oli ottanut käytäntöön nykyisen järjestelmän.
Hän antoi katseensa liukua yli seudun. Äsken hän oli tuntenut oman pienuutensa. Nyt hän taas tunsi voimansa ja mahtinsa… tunsi, mihin hän kykeni. Totisesti! Kaamaslaki ei jaksaisi vastustaa hänen rynnäkköään. Sen täytyisi antautua. Ja sitten seuraisivat vuorossa muut, viimeksi Kumputunturi. Sen verran vain piti niissä ammuttaa, että valtaukset säilyivät. Mutta kerran hän pommittaisi niitäkin dynamiitillaan samalla tavalla kuin nyt Kaamaslakea.
Hän tarkasteli tuntureita hallitsijan ilmein. Täällä hän seisoi auringon kirkkaasti heloittaessa, voimansa tunnossa ja mittasi erämaata katseellaan. Se oli kyllä laaja, suunnattoman laaja, mutta hän valloittaisi sen sittenkin.
Hänen silmänsä säihkyivät. Tuolla alempana tunturin rinteellä seisoi hänen rakennuttamiansa »tippejä», varppikasoja.. Ne vartioitsivat kaivossuun aukkoa kuin kiviset jättiläiset. Tunturi oli laaja — olihan tämä hänen toiseksi suurin valtauksensa — ja kaivosaukko näytti myyrän kololta ympäristöön verrattuna. Mutta siitä kolosta hän, Malmi-Muurman, tunkeutuisi tunturiin ja toisi päivänvaloon, mitä sen kätkössä uinui.
Hän lähti kapuamaan tunturinrinnettä alas ja hänen sydämensä sykähti joka kerta, kun uusi paukahdus jymähti Kaamaslaesta.
Työpäivä oli alkanut.
III.
Ei ole Muurmannin Jonne tyytyväinen oloonsa. Hän kaipaa Norjaa, ennenkaikkea merta.