Minkäpäs sille mahtoi. Olihan tämä nyt kovin ikävää, kun vielä viimeistä kertaa… Tiesi, näkisikö enää elävän silmä…
— Se on Jummalan kedesse.
Niinpä oli, niinpä oli… sen Amprukin uskoi. Mutta — jauhot olivat maksamatta… päivälliset huudot… ja pöytä. Sattuikin somasti, kun oli juuri aikomus laittaa pirttiin toinen pöytä… Mitäs ne huudot tekevätkään?
Malmi-Muurman hymyilee ystävällisesti.
— Mites mie olla velkka?
Ampru huitaisee kädellään.
— Älkää te, Muurmanni-herra, tyyhiä… kun on mies viimeistä kertaa käymässä… Ei mithään, ei kerrassa mithään! Mutta huuot mie silti maksan.
— Ei ne mitta maksa. Jos teille soppi, niin panna vastakka.
Karuliina pyyhkii silmiään. Ampru on aivan hämmästynyt. Setä Juhani seisoo kuunnellen, kuin ei uskoisi korviaan.
— No… ei kai nyt Muurmanni-herra niitä ilmaiseksi… kun on semmoisia vahinkoja kärsinyt…