— Joo, meiltä saa, kehuskeli Ampru. — Meiltä saa mitä ihmisen mieli tekhee… juustoja ja leipää… piimää ja huopatossuja… mitä vain. Se on isäukko maailman parhamus tossujen tekijä.
Kyllä vain. Ukin tekemät tossut oli hänelläkin, Malmi-Muurmannilla.
Tuossa kuivuivat kannon nokassa.
Ampru otti käteensä toisen Malmi-Muurmannin tossuista.
— Joo… se on sitten kenkä, joka kestää ja pitää lämmintä. Jos ei nyt suoraa päätä pudonnut sulaan, niin kuin he äsken. Siinä ei kestänyt mikään… ei hapriikin kenkäkään. Mutta — jos ei kastunut… niin jo. Siosjärven rovastikin käytti aina ukin tekemiä tossuja… ja Könkään vallesmanni ja vouti. Olipa niitä lähetetty alaskin…. Ristiniemelle… Muuan rautatieherrakin kuului käyttävän.
Mikäpäs siinä. Hyviähän ne olivat.
Joo… hyviä. Kelpasi sen Ristiniemen rautatieherrankin junia lähetellä ukin tekemät huopatossut jalassa… Ei palellut. Mutta… tuota… se junanlähetys. Muurmanni-herra oli puhunut siitä kerran. Tuota… käden pyörittämistäkö se totteli?
Niin… sillä tavalla ne tekivät Ruotsissa ja Norjassa… piirsivät rengasta ilmaan… milloin myötä- milloin vastapäivään… sen mukaan kuin kulloinkin tahtoivat eteen- tai taaksepäin. Malmi-Muurman näytti. Saakuri! Tuo nyt ei ollut konsti eikä mikään. Kyllä hänkin, Ampru, sen osasi.
Ja pyörittäen kättään vuoroin oikeaan, vuoroin vasempaan, näytti Ampru kerrassaan mahtavalta.
Hän oli nimittäin aikonut hakea tatsuunan hoitajan paikkaa, sillä Lunnasjärvelle tulisi tietysti sellainen. Siksi hän kysyi, jotta olisi kaikki selvillä, kun kerran rautatie valmistuisi.
Malmi-Muurman vaipui mietteisiinsä. Sellaisia ne olivat nämä yksinkertaiset sielut… ottivat kaiken ihan kirjaimellisesti. Hän oli kyllä puhunut rautatiestä — eikä hänkään pitänyt mahdottomana, etteikö se joskus näillekin seuduille tulisi. Varsinkin, jos malmia rupeaisi enemmälti löytymään. Mutta ei hän luonnollisesti ollut hetkeäkään ajatellut Amprua asemapäälliköksi. Mutta Ampru oli päässyt vauhtiin. Peijakas sentään! Ei tarvitseisi heidänkään Muurmanni-herran kanssa täällä metsässä kyyköttää paljain säärin kuin mitkäkin karvakoipiset apinat, vaan saisivat laskettaa junassa selkäkenossa sikaaria poltellen. Heinät hangottaisiin Hirvijängältä junaan ja käskettäisiin tipauttaa navetan nurkalle. Niin juuri… navetan nurkalle, sillä siitä kai se tulisi kulkemaan heidän pirttinsä editse… Vai mitä Muurmanni-herra arveli? No — kukaties.