— Biina, Biina. Ja Sabina sanoi:
— Mie jo ajattelin, että sie olit kuollut. Mie muistin Kaaren
Lintamuuta.
Hän hymyili valoisasti, painaen päätään Jonnen rintaa vasten.
X.
Sinä iltana valvottiin Amprun pirtissä pitkään. Oli saapunut kauan odotettu vieras.
Isä-Ampru oli innostunut. Hän näki Jonnen tulossa vahvistuksen unelmilleen. Malmi-Muurmanni oli viisas mies; hän kouluutti pojastaan apulaisen itselleen. Etelän insinööreistä ei ollut mihinkään… kyllästyivät heti alussa ja läksivät pois, kuukauden, parin päästä. Toista oli Jonne, joka lapsesta saakka oli Lapissa kasvanut. Hän toteuttaisi yhdessä isänsä kanssa rautatien. — Ampru sanoi Jonnea insinööriksi.
— En mie ole mikhään insinööri, naureskeli puhuteltu. — Mie olen vain
Jonne… ja mie sanon teitä eelleenkin sedäksi ja tädiksi.
No niin… mikäs siinä. Ampru vetäisi tuppivyötään lujemmalle. Oli vain hauskaa, ettei Jonne ollut ylpistynyt siellä suuremmassa maailmassa… oppireissussa. Hän oli nyt aivan vakuutettu rautatien tulosta.
— Nämä Suomen herrat eivät meinaa uskoa vaikka mie olen niille sanonut, että kyllä Muurmanni-herra rautatien rakentaa, toimesi Ampru ottaessaan päreellä tulta piippuunsa.
— Ja täällä on Sapina oottanut kokonaisen pitkän vuoen, jatkoi hän, imeä lupsutellen piippuaan, joka ei ottanut syttyäkseen.